3.12.2017

Japanin tasokoe JLPT

JLPT:stä kotiuduttu! Olipahan kokemus taas vaihteeksi. Edellisen kerranhan tein JLPT:ssä tason N4 (toisiksi helpoin taso) jokunen vuosi sitten. Tässä välissä on ollut opiskelu paljolti katkolla ja vasta yliopistolla saanut japanin pänttäyksen kunnolla jatkumaan. Olin suunnitellut kovat kertausaikataulut itselleni, ja pohdin N3- ja N2-tasojen väliltä, mutta päädyin lopulta onneksi realistisempaan N3-tasoon.

Ilmoittautumishetken fiilikset.

20.11.2017

Japani 2015 osa 6: Tokioon ja kotiin, päivät 19-22

Luvassa viimeinkin viimeinen päivitys 2015 Japanin reissustani. Kylläpä tämän kanssa tuli viivyteltyä. Onneksi ollut valtavasti kuvia ja twiittejä apuna, kun olen pohtinut, mitä tuli tehtyä ja milloinka. Nyt pääsen sitten rauhoittumaan vähän kuvienkin kanssa ja palaamaan nykyhetkeen - alle kuukausi enää siihen, että pitäisi kuulua yliopiston Liikkuvuuspalveluilta, saanko luvan hakea vaihtoon vaiko en. Mutta nyt ensin viimeiset päivät Tokiossa ja paluu Suomeen.

19.11.2017

Japani 2015 osa 6: Kansai, päivät 16-18

Toinen satsi Kansain seudulla vietettyjen päivien reissukertomuksia. Tällä kertaa tuli tutustuttua Kiotoon, Hiroshimaan ja ninjoista tunnettuun Iga Uenoon. Jälleen kerran image heavy like WHOA, kuten tuppaa näissä Japani-päivityksissä olemaankin.

18.11.2017

Japani 2015 osa 5: Kansai, päivät 13-15

Aprillia Osakassa! Hyvää ruokaa ja rentoa meininkiä! Peuroja ja vedeneläviä! Eli saavuimme Kansaihin, missä pidimme tukikohtaa eräässä Osakan hotellissa ja teimme lyhyitä päiväreissuja sieltä käsin lähistön kohteisiin. Image heavy like WHOA - älä avaa ilman suht toimivaa nettiyhteyttä.

17.11.2017

Japani 2015 osa 4: Tokio, päivät 9-12

Comiket! Meiji-pyhäkkö! Nämä päivät olivat suht leppoisia, mutta täynnä kävelyä. Ja voin sanoa, että iltaisin kylvetin jalkoja kuumassa vedessä pitkään. Reissu sai tuntemaan kiitollisuutta mukavista kävelykengistä.

Ooi Ocha -tee, päivittäinen herkkuni ja pääasiallinen nesteeni.

16.11.2017

Vaihtosuunnitelmia 1: ensimmäinen hakukierros


Huijui. Ensimmäinen tärkeä osuus vaihtovuotta ajatellen on nyt suoritettu: palautin hakemuksen Helsingin yliopiston Liikkuvuuspalveluille viikko sitten torstaina. Hakukohteiden valinta oli yllättävän pitkä prosessi; valvoin usean vapaapäivän ja yön tekemässä listoja eri yliopistojen kursseista ja hyvistä ja huonoista puolista. Lopulta infoa kertyi kokonaiset 13 sivua, jotka mukanani kiersin yliopistolla pidetyissä vaihtoinfoissa.

Minä jos hieman infoja keräilen...

30.10.2017

Uudella nimellä tokaan vuoteen

Kesäloman (tai siis töiden ja kertauksen) aikana sain suunnitellusti nimeni muutettuakin, ja ensimmäinen etunimeni on nyt Tetsu. Toistaiseksi olen kirjoittanut mokoman katakanalla, mutta saas nähdä jos vaihdon aikana saisin tavaksi kirjoittaa sen kanjilla. Suosikkikirjoitusasuni on tällä hetkellä 哲, minkä lisäksi eräs opettaja ehdotti mm. all-nighteria tarkoittavasta sanasta löytyvää 徹-merkkiä. Nimenmuutos kävi yllättävän kivuttomasti; poikkesin maistraatissa erään työpäivän jälkeen uskoen edessä olevan ainakin 3 viikon kädenvääntö nimilautakunnan kanssa, mutta yllättäen paikan esimies laittoikin minut vain kirjallisesti lyhyesti perustelemaan nimivalintani ja maksamaan pienen toimistomaksun, ja se oli siinä.

Tuutorointifiilikseni.

30.5.2017

Fuksivuosi loppusuoralla


Kuten hetki sitten vuosi sitten kirjoitinkin, pääsin tosiaan viimein opiskelemaan Helsingin yliopistoon Aasian tutkimusta, pääkielenäni japani. Tarkoitukseni oli tehdä päivityksiä opiskelusta tiuhaan tahtiin, jopa kerran pari viikossa, mutta yllättäen aika ja energia kuluivatkin opintojen parissa ja tulipa minusta enokin tuossa syksyllä! Tuntuu, kuin opinnot olisivat alkaneet vasta pari viikkoa sitten. Valmistuin lukiosta joskus 2010 tienoilla (muistan ajankohdan vain, koska hetimmiten valmistumisen jälkeen tein ensimmäisen Japanin matkani), enkä ole sen jälkeen opiskellut kuin pääsykokeisiin sekä avoimen kautta historian perusopinnot. Olen siis ensimmäistä kertaa 6 vuoteen oikeasti opiskelemassa ja se on mahtavaa!

Paahtoleipä suussa myöhässä orientaatioviikon
ekalle tapaamiselle - päähenkilö feels much?

21.6.2016

Lyhyesti: Aasian tutkimuksen pääsykoe 2016

I'm in. Vihdoin. Opiskelupaikka on vastaanotettu, läsnäolevaksi ilmoittauduttu ja pari kämppähakemusta on jo vetämässä. Olo on aika epätodellinen, pitää katsoa kauanko menee "herätä" tästä. 

Kiitos kaikille kannustuksesta; laitan pidempää päivitystä tulemaan lähitulevassa! (Edit: anteeksi, olen kauhea valhehtelija, kesti melko kauan saada aikaa ja energiaa taas kirjoittaa. Nyt teksti työn alla!)

15.8.2015

Japani 2015 osa 3: Tokio, päivät 6-8

Nakano! Kabuki! Ja vapauden väheneminen, kun hain vanhemmat Naritan kentältä. Toisaalta pääsin vihdoin aloittamaan paikkojen ja tapojen ja ruokien esittelyä vanhemmilleni.