Japani 2015 osa 3: Tokio, päivät 6-8

Nakano! Kabuki! Ja vapauden väheneminen, kun hain vanhemmat Naritan kentältä. Toisaalta pääsin vihdoin aloittamaan paikkojen ja tapojen ja ruokien esittelyä vanhemmilleni.

Päivä 6 - Nakano ja Akihabara

Päivä kuusi oli kaunis ja aurinkoinen, keskiviikko 25.3. Suuntasin Nakanoon kuluttaakseni päivän budjetin Nakanossa; Sunmall-ostoskadulla ja sen päästä löytyvässä Nakano Broadway -ostoskeskuksessa. Heti Sunmallin alkuvaiheilla unohduin tutkimaan keramiikkakojuja läpi kunnes silmiini osui maailman suloisin sakesetti; tanuki- eli supikoira-aiheisesti koristeltu kaatoastia tokkuri ja neljä ochokoa, kuppia. Matkaan tarttui myös metallista ja bambusta tehdyt chasakut, eli matcha-teehen tarkoitetut pienet lusikat ja erä hashiokeja eli syömäpuikoille tarkoitettuja pikku telineitä/tukia, jotka ehdittiin pakata ennen kuin älysin napata kuvaa niistä.

Nakanon juna-aseman edustalla oli paperilyhtyjä.

Ostoskatu alkakoon!

Uutta lisää sake-tavarakokoelmaani! Tanuki-tokkuri ja neljä settiin kuuluvaa pientä ochokoa.

Kuljin jalkani puhki jo melkein Sunmallia tutkiessa, koska piti poiketa lähes joka toisessa kojussa ja tutkia kaikki läpikotaisin. Viimein pääsin kuitenkin ostoskadun päässä odottavaan ostoskeskukseenkin saakka. Katukerros oli yllättävän autio, joitain erikokoisia vaateliikkeitä ja tyhjiä liitetiloja lähinnä jäi mieleeni. Ylemmissä kerroksissa sitten löytyi lukuisia Mandaraken ym. liikkeitä täynnä anime-, manga- ja pelitavaraa sun muuta keräiltävää. Pääasiassa kiertelin katselemassa ja tutkimassa hintoja, mutta pari pientä Shingeki no Kyojin -minifigua (Levi ja Eren) ja Ymir-daruma saivat luotani uuden kodin. Löysin myös pari osaa Kyoukai no Kanata -kirjasarjasta, jonka myöhemmin täydensin Akihabarassa. Paluumatkalla asemalle löysin vielä hyviä suklaatikkuja mintun ja appelsiinin makuisina sekä pullon umeshua. Alkoholiliike oli pieni ja ahdas, ja sitä pyöritti hyvin vanha mummeli. Kiertelin tutkimassa tarjontaa, kunnes luovutin ja kysäisin, missä umeshut olivat. Rouva katsoi minua kuin tärähtänyttä, mutta vei sitten nurkkaan josta löytyi 3-4 erilaista umeshupulloa joista valita.

Loput Nakanon loottini. Tai, osa niistä.

Tähänastiset mangaloottini ja pari kirjaakin. Kääreissä olevat on ko. sarjan muita osia.

Koska en saanut aivan kaikkea haluamaani Nakanosta, suuntasin vielä loppuillaksi Akihabaraan, mistä löytyi viimeinen osa Kyoukai no Kanata -kirjasarjaani. Kun jalat oli kulutettu puhki, istuskelin kadunvarressa varmaan puolen tuntia tiiviisti tuijottamassa vierekkäin olevia crepe- ja takoyakikojuja pohtimassa, tekikö mieli suklaa-banaani-kermavaahtolettuja vai mustekalataikinapalleroita. Taisin päätyä lopulta crepeen, mitä sitten myöhemmin meinasi kaduttaa kun tuli äklötys ja suolaisennälkä, hupsis. Tuli kuitenkin käytettyä suuri osa päivästä ostoksilla, koska seuraavana päivänä kävin hakemassa vanhemmat ja loppureissu menikin pääasiassa kolmistaan. Matkaan tarttui myös pari ei-yllätystuliaista, nimittäin kaveri oli valittanut ettei jaksaisi enää kanjeja opiskella, joten nappasin inspiraatiota palauttamaan pari Free!-pokkaria.

Päivä 7 - End of Freedom

Aamulla oli aikainen herätys ja startti takaisin kohti Naritan lentokenttää vanhempia hakemaan. Tästä päivästä ei jäänyt mitään kuvamuistoja, vain tuo yllä näkyvä tähänastisen mangalootin sisältävä kuva. Vanhempien kone laskeutui Naritaan kymmenen maissa, joten kun viimein unenpöperössä pääsin kiireessä lähtemään kohti kenttää, en myöhästymisen pelossa uskaltanut pysähtyä syömään vaan nappasin teetä ja voileipiä aseman kiskalta junassa mutusteltavaksi. Pääpiirteissään pyrin välttämään syömistä lähiliikenteen junissa, sillä se ei vaikuttanut ihan kohteliaalta, mutta nyt ei voinut mitään.

Naritan kentältä sai näyttää henkkareitaan, että pääsi vastaanottoalueelle odottelemaan tulokkaita. Seisoskelin aivan sen oven läheisyydessä, mistä porukat tulivat, mutta silti raukat ehtivät uskoa joko kadonneensa tai minun nukkuneen pommiin, sillä isä ehti yrittää soittaa minulle ennen kuin äkkäsi seisovansa parin metrin päässä.

Pääsen saman tien oppaan rooliin johdattelemaan porukoita pitkin kenttää, ensin rahaa nostamaan ja sitten kohti kentän yhteydessä olevaa asemaa. Meillä ei ollut kiirettä, joten asetuimme Japan Railwaysin tiskille vievään jonoon seuraavaksi puolituntiseksi. Samaan aikaan pääsin pitämään lyhyttä luentoa julkisesta liikenteestä Japanissa ja esittelemään äidille, kuinka Suica-kortilla sai ostettua juotavaa automaateista. Tiskille päästyämme ostimme porukoille Suicat ja vaihdoimme Suomesta tuomamme Japan Rail Pass -kupongit varsinaisiin junapasseihin, etukäteen maksettuihin (meidän tapauksessamme) viikon verran voimassa oleviin JR:n junalippuihin.

Naritasta menimme suoraan Ikebukuroon kirjaamaan porukat hotelliin ja isä alkoi toteuttaa lupaustaan maksaa huoneeni kiitokseksi siitä, että toimin tulkkina ja oppaana koko matkan ajan. Hetken lepuutuksen jälkeen nälkä ajoi meidät ulos tutkimaan mitä ruokaa löytyisikään, ja löysimme viihtyisän ravintolan läheiseltä Romance-doorilta joka tuntui olevan täynnä vaikka mitä yöelämään liittyviä huvituksia ja ruokapaikkoja. Loppuilta meni Ikebukurossa pyöriessä, kunnes uuvahdimme ajoissa unille, koko porukka.

Päivä 8 - Kabukia

Olin vilkuillut hotellin aulassa ollutta kabuki-teatteriesityksen esitettä hyvän tovin ja kysäisin vanhemmiltakin mielipidettä, josko heitä kiinnostaisi käydä katsomassa kabukia kansallisteatterissa. Ostimme sitten liput netistä katsomaan kappaletta nimeltä "Tsuyu Kosode Mukashi Hachijo" sekä lopputanssia "Mitsu ningyo". Saimme jopa suht hyvät istumapaikat, olikohan ehkä viidennestä rivistä lavan oikealla reunalla, mistä näki hyvin sekä lavan että hanamichin; kävelysillan joka kuuluu lavaan ja kulkee yleisön halki. Itse olisin halunnut käydä katsomassa rakugo-esityksiä, mutten luottanut kielitaitooni vielä kylliksi käyttääkseni rahaa japaninkieliseen sanataiteeseen.

Kabuki on japanilaista teatteria, jossa näyttelijöillä on näyttävät vaatteet, ja kasvot on meikattu valkealla pohjavärillä ja ilmeikkäillä tummilla yksityiskohdilla. Esityksissä yhdistyy tanssia, näyttelyä, sanailua... monenmoista, upeaksi kokonaisuudeksi. Yleisön varsinkin kokeneempien yksilöiden tehtävänä on huutaa näytelmän aikana oikeissa kohdissa näyttelijälle kehuja, huutaen vaikkapa tämän taiteilijanimen tai sen, että on odottanut tätä näyttelijää tai kohtausta.

Rakugo puolestaan on yhden esiintyjän yleensä esittämää humoristista sanataidetta. Rakugoka, artisti, istuu lavalla istuintyynyllään kertoen tarinaa useamman hahmon näkövinkkelistä toiseen vaihtaen. Ovelien sanankäänteiden lisäksi hänellä on proppeinaan viuhka ja pieni kangaspalanen, joilla taitava esiintyjä luo illuusion monenmoisista esineistä. Termi rakugo tarkoittaa putoilevia sanoja. YouTubessa löytyy muutamia videoita, myös englanniksi.

Kansallisteatteri!

Kansallisteatterin julkisivu. Täältä löytyi jo kasa kukkivia kirsikkapuita.

Saavuimme kansallisteatterille hyvissä ajoin, joten kun olimme printanneet ostamamme liput automaatista lähdimme kiertelemään.

Löytyi pieni kirsikkapuita täynnä oleva puistokin.

Tunnin parin vaeltelun jälkeen palasimme teatterille ja vuokrasimme pienet laitteet, joilla saimme kuunneltua englanninkieliset selostukset esityksen aikana. Aina välillä otin napin korvastani ja koetin pysyä japaninkielisen esityksen perässä, mutta vaikeaksihan se meni ja nappi palasi nopeasti korvaan. Juttelin jossakin välissä japanilaisen rouvan kanssa, joka naureskeli kuuntelevansa itsekin selkojapaniksi tehtyä äänitettä, koska kabukissa käytetään aika paljon vanhahtavaa ja hienompaa kieltä, jota voi olla vaikea seurata. Väliajoilla sain myös tiivistää tapahtumia vanhemmilleni, jotka aina välillä putosivat kärryiltä, koska eivät osaa englantia kovin hyvin.

Teatterin aulassa ollut patsas, Kagamijishi.

Pitkän pitkän ja upean esityksen jälkeen lähdimme nälissämme Shibuyaan ruokaa metsästämään. Shibuya on tällä hetkellä suosikkialueeni Tokiossa kun pitää saada vatsa täyteen, Ueno tulee läheisenä kakkosena. Piti myös esitellä Hachiko-koiran patsasta ja sen tarinaa vanhemmille. Kyseessähän tosiaan on 1900-luvulla elänyt akita-rotuinen koira, joka on muodostunut uskollisuuden symboliksi. Hachiko saattoi isäntänsä joka aamu Shibuyan rautatieasemalle tämän lähtiessä töihin ja tuli iltaisin tätä vastaan. Eräänä päivänä Hachikon isäntä kuitenkin kuoli kesken työpäivänsä, eikä palannutkaan asemalla odottavan koiransa luokse. Hachiko sai uuden kodin, mutta karkasi päivä toisensa jälkeen päästäkseen asemalle odottamaan isäntäänsä, yhdeksän vuoden ajan, kunnes se löydettiin Shibuyasta kuolleena. Kuuluisin Hachikosta tehty patsas on pronssipatsas Shibuyan juna-aseman Hachiko-uloskäynnin läheisyydessä.

Isä nappasi turistikuvan, kun astuimme ulos Shibuyan asemalta.

Hachiko. Saimme odotella hyvän hetken, ettei patsaan edessä ollut ihmismassaa.

Päivän lootti.

Kun olimme täyttäneet vatsamme hyvin piilotetussa ravintolassa, palasimme hotellille. Vanhemmat taisivat jo mennä yöpuulle, mutta minulla oli vielä hieman rauhaton olo ja harhailin Ikebukurossa tuttuun BookOFF-liikkeeseen metsästämään päivän manga-annosta. Juuri, kun olin löytänyt ja ostanut yhden uusimman suosikkini eli Gekkan Shoujo Nozaki-kunin neljä ensimmäistä osaa, lukaisin netistä, että se olisi juuri lisensoitu englanniksi joten kohta sitä saisi ostettua englanniksikin. No, vaikka tarvitsenkin vielä sanakirjaa lukiessani, on mangaa ilo lukea alkuperäiskielellä. Siinä oppiikin paljon siitä, kuinka kieli toimii erilaisissa tilanteissa.

Seuraavassa päivityksessä sitten toisesta viikonlopustani, jonka aikana vanhemmat saivat pärjätä omillaan ja minä poikkesin vilkaisemaan Comiket Special 6 Otaku Summit -tapahtumaa.