11.8.2015

Japani 2015 osa 2: Tokio, päivät 3-5

Ja sitten seuraaviin päiviin maagisessa Japanin matkassani. Vuorossa mm. AnimeJapania ja kissakahvilaa.

Päivä 3 - AnimeJapan

Seuraavana päivänä oli sitten aikainen herätys. Oli lauantai 20.3. ja AnimeJapanin ensimmäinen (kävijöille) avoin päivä. Sovimme Momon kanssa tapaavamme Tokyo Big Sightilla. Mutustin aamupalaa ja tuijottelin animeista tuttua tönöä odotellessani Momoa, minkä jälkeen jatkoimme piiiitkän matkaa jonottelemaan sisäänpääsyä; AnimeJapan nimittäin järjestettiin läheisissä valtavissa halleissa, ei tässä tönössä. Tai tuolla ilmeisesti oli jotain tapahtumaa myös, mutta vain yritysvieraille, jos oikein ymmärsin.

Tuttu animesta?

Ja jonossahan sitä sitten nökötettiin, kuten olin osannut odottaakin. Hieman kyräilin Momolle, joka oli vakuutellut ettei kannata hankkia jonoista ohi oikeuttavia pikapasseja. Jos jalat olisivat illemmalla kestäneet kauppakierroksen, olisin hankkinut seuraavaa päivää ja tulevaa Comiketia varten retkituolin.

Tässä osa siitä jonosta, minkä osaksi päädyimme.

Sisällä kaivoinkin nopeasti isältä lainaamani järkkärin esiin ja aloin räpsiä kuvia kuvien perään. Osan päivästä kuljimme Momon kanssa kojulta toiselle, osan päivästä olimme omillamme tutkimassa paikkoja. Yllätyin näyttelyesineiden suuresta määrästä ja vastaavasti tapahtumassa myytävien tuotteiden vähyydestä. Varoitan suuresta kuvamäärästä seuraavaksi, koska kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Lentäkkee poijaat lentäkkee!!
Ja tässä kuvassa... ehkä neljäsosa tapahtuma-alueesta?
Mikoriiiiin~

Välillä piti käydä hengittelemässä ulkona. Cosplayaajat oli ahdattu pienelle aidatulle alueelle ulkona. Tapahtuman säännöt kielsivät cossaamisen sisätiloissa. Ulkona sitten löytyi yksittäisiä cossaajia, pareja ja ryhmiä, jotka olivat vallanneet pienet maaläntit itselleen ja tavaroilleen ja kuvaajat sitten piirittivät heitä. Cossaajat siis keskittyivät poseeraamiseen eivätkä juuri kiertäneet tapahtumaa muutoin, elleivät vaihtaneet ensin siviilivaatteisiin.

ARGH sen käs-- lonkero irtosi >o (Ei vahingossa, kuului esitykseen.)
M-minut on valittu!
Elämää suloisempi [     ].

Ja sitten taas hetkeksi sisätiloihin seikkailemaan, kunnes palasin taas ulos katselemaan cossaajia.
Välillä käytiin Momon kanssa tankkaamassa. Yläkerrassa löytyi mm. kareeraisu-rafla. Nam!
Tirsk.
Yhden hallin nurkasta löytyi suuri ruutu, jolla näkyi viikonlopun aikana jaksoja useista sarjoista - varsinkin nyt pinnalla olevista idolisarjoista.

Ja sitten takaisin ulos parille kuvalle.

SnK!
Hänelle sain ontuvalla japanillani kerrottua, miten olin Suomessa mukana ryhmäcosplayssa, missä mukana oli koko Type-0:n luokka.

Ja takaisin sisälle.
Ichiraku Raamen! ..hiukan huijausta kyllä, ei ollut ruokakoju, pöydällä vaan jotain esitteitä.
Yksi esittelypiste oli Gekkan Shoujo Nozaki-kunista Nozakin huone. Cossaajineen!
Huoneen reunalla jäin juttelemaan Mikorinin kanssa ja Sakura nappasi meistä kuvan. Kyllä, olen Haikyuu!!-nörtti ja päälläni oli Karasuno-takki ja vanhat mustasankaiset rillini, joilla myöhemmin cossasin Tsukkia.

Kun olimme kuluttaneet jalkamme ja kukkaromme puhki, siirryimme Momon kanssa toisaalle ja kävimme syömässä. Jälkiruokana oli tietenkin todella omnom pannaria! Sitten olikin jo aika raahautua hotellille unille ja napata pakollinen päivän loot -kuva. Loot-kuvassa on paljon AnimeJapanissa jaettua ilmaiskrääsää sekä ostamani Nyanko-sensei- ja Kyoukai no Kanata -pikkupyyhkeet, muutama lisää mangaa (Haikyuu!! totta kai) ja Haikyuu!!-muki.

Todella Omnom Pannaria
Päivän 3 loot.

Päivä 4 - Lisää AnimeJapania

En jaksanut taistella valtavan jonon kanssa, joten saavuin sunnuntaina vasta yhdeksitoista, tunti ovien avaamisen jälkeen. Tai no, ennakkopassilliset pääsivät sisään jo sitäkin aiemmin. En myöskään jaksanut enää kantaa painavaa järkkäriä kaulallani, joten olin tämän tokan päivän vain kännykkäni varassa. Heti aamusta löysin nurkkauksen, jossa esiteltiin animaation tekemistä eri työvaiheissa - tekstein, kuvin, esinein ja videoin!

Arvatkaa, mitä haluan tehdä isona osa over 9000.

Ainoat sisätiloista löytyneet cossaajat olivat sarjojen tms. esittelijöitä, kuten Nozaki-kun-hahmot tuolla ylempänä. Suisei no Gargantia -pisteellä pääsi Oculus Riftaamaan. Oculus Riftit ovat siis lasi-kuulokesetti, joilla voi nähdä 3D:nä valmiin animaation, tässä tapauksessa pääsin mechalla pelastelemaan lauttaa myrskystä.

Löysin upeita Owari no Seraph -cossaajaesittelijöitä jo ennen, kuin tiesin mikä tämä sarja edes on. Aion joskus vielä cossata Kimizukia, ettäs tiedätte - hankin jo pinkit piilaritkin.
Suisei no Gargantia! Tuossa ohjaushytissä (sekä parilla tietokonepisteellä tuolla taustalla) pääsi Oculus Riftaamaan.
Huijauscola. En tajunnut automaatissa myytävän minipulloja. >|

Illalla suuntasimme sitten Momon kanssa syömään. Päädyimme Momon suosituksesta Genki Sushiin Shibuyaan. Tässä sushipaikassa istuimme numeroiduilla paikoilla liukuhihnan vieressä, teimme tilaukset jokaisella pisteellä olevan ruudun kautta ja ruoat tulivat hihnalla kohdallemme. Kyllin usean tilauksen tehtyämme ruudulla sai pelata kivi-paperi-sakset, jossa voittamalla saattoi saada jonkin maskotin tai alennuksen seuraavalla kerralla. Ruutu oli helppokäyttöinen ulkomaalaisellekin; sen sai englanniksi tai japaniksi ja ruoat oli jaoteltu fiksusti alaluokkiin. Ruudulla sai myös tehtyä joitakin erikoispyyntöjä, mm. sushi ilman wasabia.

Ruoka oli mainiota, tunnelma rento ja maistoin ensi kertaa umeshua eli japaninaprikoosista tehtyä likööriä - nam! Sain myös pitkästä aikaa chawanmushia, mikä on höyrytettyä kananmunaa mausteiden ja lisukkeiden kera. Söin sitä viimeksi lukemattomia vuosia sitten vieraillessani Japanin suurlähetystössä Helsingissä, ja pojat tuota herkkua on ollut ikävä!

Genki Sushi!
Minun ruutuni!

Shibuyassa tuli tehtyä muutakin kuin syötyä. Saatoimme Momon kanssa harhailla kirjakaupan paperitarvikepuolelle haalimaan suurosa päivän looteista; kalligrafiakyniä, -siveltimiä, -paperia, -alusta ja -mustetta. Tease-kokoinen Fanta ja valkea Inari Konkon Koi Iroha -kettupehmo ovat AnimeJapanista. Mukaan tarttui myös tuliaisia kavereille; työkaverille Kuroko no Basket -aiheinen masu (puinen sakekuppi/-mitta) ja kouhaille Hello Kitty x Durarara!!! -tavaraa. Matkalla hotellille eksyin taas Ikebukuron pieneen maanalaiseen kirjakauppaan ja sainkin selailtua uutta mangaani samalla, kun liotin kipeitä koipia ammeen lähes kiehuvassa vedessä.

Päivä 4 - Kissakahvila

Tämä päivä alkoi turhankin aikaisella herätyksellä. Heräsin nimittäin aamukuudelta, koska avoimen yliopiston tämänviikkoinen historian tehtävä oli vielä tekemättä ja deadline lähestyi. Kun työt oli tehty ja palautettu, oli huvin aika ja suuntasin Nekorobiin, hotellini läheisyydessä olevaan kissakahvilaan. Kello oli ehtinyt juosta jo iltapäivän tienoille, joten moni karvakaveri oli jo unessa ja itsekin melkein nuukahdin kun asetuin lämmitetylle matolle tuijottamaan paria kissaa herättääkseni ne telepaattisesti (ei onnistunut). Tunnelma oli viihtyisä, kissat rauhallisia, säännöt selkeät (kädet tuli pestä ennen kissojen koskemista, nukkuvia kissoja ei saanut häiritä, kissoja ei saanut nostella ym.).

Unessa..
..unessa kaikki.
Paitsi Wasabi. Wasabi oli mun kaveri, valppaana vahti ja antoi silitellä.
Kattokkee mikä raukka töpötassuinen Wasabi. Mokoma muru.

Kissoille olin vain yksi ihminen muiden joukossa, mutta ihmisille taisin olla pelottava blondi muukalainen. Tajusin jossakin vaiheessa istuskelevani yhdessä nurkassa neliskulmaista tilaa, ja loput noin 20 ihmistä olivat ahtautuneet vastakkaiseen nurkkaan. Jahas. Jossain vaiheessa sitten omistaja uskaltautui juttelemaan kanssani ja ilmeisesti muukin porukka hieman rentoutui huomatessaan blondin gaijinin höpöttävän japania. Jossakin välissä paikalle saapui myös kovaääninen ja hyvin värikäs, monikulttuurinen nuorten ryhmä. Joukossa oli ihmisiä vähän sieltä sun täältä. Hetken aikaa juteltuamme päätin melua olevan minulle liikaa ja jatkoin matkaani.

Vietin loputkin päivästä Ikebukuron puolella. Poikkesin kirjakauppa Librossa ostamassa japanin oppikirjoja ja muuta luettavaa (satuja japaniksi!) - ja eksymässä. Vinkki: jos kysytte japanilaisessa tavaratalossa suuntaa, käyttäkää sitä hissiä mihin teidät ohjataan. Älkää kierrelkö mielenkiintoisten tuotteiden perässä pitkin kerrosta ja napatko sitä hissiä mikä lopulta kohdalle sattuu, tai joudutte vielä rempassa olevaan parkkihalliin.

Löysin myös yhden uuden 100 jenin liikkeen, mistä mukaani tarttui vihkoja, joissa on omat ruutunsa kanjille ja sen furiganalle (tai no, ainakin tilaa sille furiganalle) ja erä kippoja vaikkapa riisiä tai misokeittoa varten. Ja vielä hieman lisää kalligrafiatavaraa, mitä haalin sekä itselleni että yhdelle kaverilleni.

Bless Japan; kuumia ja kylmiä juomia saa niin automaateista kuin konbineistakin, ja maksun voi suorittaa Suicalla siinä missä käteiselläkin.
Päivän loot miinus läjä Japanin oppikirjoja, jotka Librosta metsästelin.
Ihmelonkero. Maistui ihan aurinkokuivatulle tomaatille, meh, ei jatkoon.

Päivä 5 - Ruokakateuspäivä

Myös tämä päivä kului Ikebukurossa seikkailemalla - tällä kertaa lähinnä ruoan perässä.

Pudding!
Pallokaloja! Toistaiseksi vielä elossa. *__*
Nikuman-herkkupulla, lämpöisä ja täynnä hyvää lihaa.

Nämä + ennen kuvanottoa syöty salaatti kustansivat noin 5 euroa.

Illalla poikkesin vielä ensimmäistä kertaa eläissäni elokuvissa ulkomailla. Teatterissa pyöri sopivasti Kyoukai no Kanata -elokuva I'll Be Here: Kako-hen, joka kertaa animesarjan tärkeimmät tapahtumat. Myöhemmin tänä vuonna ilmestyi I'll Be Here: Mirai-hen, joka kertoo animesarjan jälkeen tulevista tapahtumista. Samalla reissulla sain poikettua myös BookOFFissa, käytettyjen kirjojen kaupassa, ostamassa Chii's Sweet Homea, lisää Hoozuki no Reitetsua ja... sarja, josta en tiedä, miten sen nimi tulisi kirjoittaa. Kanjeilla (isolla tekstillä) selkämyksessä lukee Mukahi Usagidou Nikki, alla hiraganalla Mukai Usagidou Nikki - ja erään nettikaupan mukaan peräti Mukai Usagidou Nitsuki (väitän kyllä tuon tsu-merkin olevan pieni eli se vain tuplaa k-kirjaimen, ei tule lausutuksi tsu:na).

Illan kruunasi leffa.
Ja vielä päivän loot, tällä kertaa puhtaasti mangaa.

Hyi nyt pitää lopettaa, aiheutin itselleni nälän kaikilla noilla ruokakuvilla! Seuraavassa päivityksessä jatkuu päivästä 6, jonka vietin Nakanossa animeloottiostoksilla.

2 kommenttia:

  1. Ihanan näköstä! Kiva kun pääsit Soran ja Shiron cossaajia kuvaamaan, tosi siistejä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, noi cossaajat oli tosi mukavia, mitä vähän ehti heidän kanssa jutella.

      Poista