Japani 2015 osa 6: Kansai, päivät 16-18

Toinen satsi Kansain seudulla vietettyjen päivien reissukertomuksia. Tällä kertaa tuli tutustuttua Kiotoon, Hiroshimaan ja ninjoista tunnettuun Iga Uenoon. Jälleen kerran image heavy like WHOA, kuten tuppaa näissä Japani-päivityksissä olemaankin.

Päivä 16 - Lisää vanhoja pääkaupunkeja; Kioto edition

4.4. aamulla käppäilimme rauhassa Osakan hotelliltamme juna-asemalle ja kohti Kiotoa!

Lisää näyttäviä julkisivuja!

Yritin koko reissun turhaan saada porukat mukaan fugu-raflaan.

Tako tako!

Tarkoituksenamme oli ehtiä ajoissa Kiotoon isän toivomalle maisemajunareissulle Arashiyamalle, mutta teimme lopulta ratkaisevan virheen antaessamme isän lukea karttaa. Yleensä isä on siinä aika taitavakin, mutta tällä kertaa kävi kämmi ja aikataulumme viivästyivät lukuisilla tunneilla. Twitteriinkin tuli päiviteltyä asiasta: "Kävelyä, eksymistä ja monta junanvaihtoa..... That's it, isä ei ole enää meidän kartanlukija." Saga-Arashiyaman asemalle päästyämme saimme valitettavasti kuulla päivän paikkojen jo menneen loppuun, ja jouduimme tyytymään läheisessä bambutiheikössä kävelyyn.

Saga-Arashiyaman aseman edusta.

Bambuja!

Reitin varrelta löytyi tällainen; uhrilahjoja ..ehkä Inarille?

Arashiyamalla vietimme vain hetken aikaa, kun halusin esitellä vanhemmilleni Fushimi Inari Taishaa vielä valoisan aikaan. 2010 reissuni aikana olin jopa yöpynyt Kiotossa, mutta silti ehtinyt tälle Inarin pääpyhäkölle vain hämärän aikaan. Nyt oli siis aika korjata asia! Pyhäkkö on tunnettu punaisista torii-porteistaan ja lukuisista kettupatsaistaan. Inari on yksi Japanin tärkeimpiä jumalia ja ketut ovat hänen viestinviejiään.

Toiveita Inarille!

Omikuji-ennustuksia!

Erittäin tunnettu torii-porttien viettämä polku vie vuorelle ja - kuulema - komealle näköalapaikalle. Emme vanhempieni kanssa jaksaneet ja ehtineet huipulle asti, vaikka kävimmekin reittiä kävelemässä ja kuvia jonkin veran napsimassa. Liha oli heikkoa ja vielä oli muutama paikka tutkittavana ennen Osakaan paluuta.

Torii-porttipolku, netistä löytyy valtavasti lisää upeita kuvia.

Kartta pyhäköstä ja vuoripoluista!

Kettu!

Ja sen pari! Koska aina pareittain, uros ja naaras!

Kun lähdimme kohti seuraavaa kohdetta, ostin vielä amuletin tulevia pääsykokeita varten. Huomasin myös taiyaki-kojuja, josta ostimme evästä testiin. En ollut itsekään aiemmin taiyakeja syönyt. Kyseessä on siis makea, kalan muottiin paistettu herkku, jonka sisällä on täytteenä perinteisesti azuki-paputahnaa ja nykyään usein myös kermaista custardia (vanukasta?). Ostimme testiin kaksi kappaletta, yhden kummallakin täytteellä. Custard oli suosikkini, voisin syödä custard-täytteisiä taiyakeja vaikka kuinka!

Taiyaki azuki-tahnalla.

Vielä kuva Fushimi Inari Taishasta lähtiessä.

Kello alkoi olla jo paljon ja jalat väsyneitä, joten päädyimme nappaamaan taksin ehtiäksemme vilkaista vielä Kiyomizudera-temppelin. Animesta tuttu paikka; varsinkin paikan Otowan putous näkyy lukuisissa sarjoissa ja nytkin sinne oli valtavat jonot. Kioto oli täynnä nuoria ihmisiä kimonoissa, ja taksikuski selitti useimpien olevan kiinalaisia turisteja, jotka olivat vuokranneet kimonot Kioto-päiväänsä varten. Taksista noustessa kävi hieman nolosti; maiharini oli jäänyt kiinni penkin alta törröttäneeseen metallitikkuun, enkä saanut jalkaani itse irti. Onneksi kuski oli avulias ja taitavampi käsistään, ja saimme jalan ehjänä irti, vaikka metallitikku olikin päässyt kengän sisälle asti kengännauhojen lomasta. Tästä kämmistä huolimatta ehdimme Kiyomizuderalle juuri ja juuri, viimeisten sisään pääsevien joukossa ennen kuin paikka menisi yöksi kiinni.

Välillä pitää todistaa, että oikeasti on paikalla oltu.

Kiyomizudera oli vielä osin remontissa.

Kuuluisa Otowa-putous, jonne jonoa riitti. Animet, missä hahmot poikkeavat Kiotossa, muistavat aina näyttää tämän paikan. Koululaisia ja turisteja ja vaikka minkälaista porukkaa riitti, mutta ei sentään pahaksi ruuhkaksi asti. Putouksesta on eroteltu toisistaan kolme virtaa, joista juomalla sanotaan saavan pitkäikäisyyttä, menestystä koulussa ja menestystä rakkauselämässä. Kaikista lähteistä juomista ei kuitenkaan suositella, se olisi ahnetta. Reissun aikana en ollut edes tajunnut kyseessä olevan juomista varten tarkoitettu putous; olin vain ihmetellyt että onpas siinä pesupaikka laitettu omituiseen paikkaan. Yleensä kun (lähinnä pyhäköiden yhteydessä) tällaisilla paikoilla on tapana pestä kätensä ja suunsa ennen pyhälle alueelle pääsyä.

Otowa-putous temppelin tasanteelta.

Komeat tukirakenteet tunnelmavalaistuksella!

Otowan putous ja kolme virtaa! Olisi pitänyt käydä juomassa..
en kerro, mistä näistä. ;)

Kiyomizuderan mentyä kiinni palasimme Kioton asemalle. Alkoi olla jo myöhä, mutta päätimme syödä ennen Osakaan paluuta. Asemalta löytyikin suloinen, joskin kovaääninen, italialainen ravintola. Jonoa oli vain hetken aikaa, ja ravintolan edustalle asetetuilla tuoleilla oli ihan mukava odotella ja jutella päivän nähtävyyksistä. Jälkiruoaksi tilasin vanhemmilleni espressot ja valitettavasti unenpöperössä sekosin sanoissani ja tilasin itselleni kahvi-floatin. Tarkoitus oli saada herkullinen kola-float, kolaa ja jäätelöä, mutta ei sitä vain aina väsyneenä osaa puhua. Tajusin virheeni vasta maistaessani juomaa, eikä pettymys ole aikoihin maistunut yhtä karvaalta.

Sanoin コーヒーフロート,
kun piti sanoa コラフロート

Päivä 17 - Hiroshima, ei heikkohermoisille

Tällä kertaa ostin hieman sikaa säkissä junaevästä.

Mystiset lehtipallerot. Sisällä oli maailman suolaisinta sushia, ehh...

5.4. aamupäivällä starttasimme kohti Hiroshima-päivää. En voi sanoa, että olisin ollut erityisen innoissani tästä reissusta, sillä olin aivan vastikään tehnyt Hiroshiman pommituksesta laajahkon esseen avoimen yliopiston kurssilleni. Olin kuunnellut ja lukenut aikalaiskuvauksia aivan tarpeeksi, enkä ole koskaan ollut innoissani sotiin liittyvistä asioista. Aikaisemmin Saksassa keskitysleirilläkin käydessäni en voi sanoa saaneeni siitä irti mitään hyvää. Olen jo valmiiksi sotia, kansanmurhia ja ydinaseita vastaan ja ahdistun tällaisissa paikoissa aika pahasti, joten koin nämä visiitit melkoisena itsekidutuksena. Olin kuitenkin isälle luvannut lähteä tulkkaamaan myös Hiroshiman reissua, joten sinne sitten mentiin.

Hiroshiman rauhanpuiston museo.

Kuva museosta.

Rauhanpuiston museossa oli tosiaan paljon tietoa Hiroshiman pommituksesta ja toisen maailmansodan loppuvaiheista. Muistelin historian opinnoistani, että pommitushetkellä kaupungissa oli pääasiassa lapsia - suurin osa aikuisista oli kaupungin ulkopuolella töissä. Lapset opettajineen puolestaan olivat mm. uudelleenrakennustöissä pitkin keskustaa. Museo olikin täynnä lasten jäänteitä; eväsrasioita ja muita esineitä sekä katukiveyksiin jääneitä "varjoja". Moni vanhempi oli tunnistanut lapsensa vain näiden mukana olleista esineistä.

Kartta, jossa pallo näyttää atomipommin räjähdyspaikan.

Karuja esineitä oli museon täydeltä.

Hiljaiseksihan tuo veti. Museon jälkeen kävelimme vielä itse puistossa ja kävimme katsomassa mm. lasten rauhanmonumentti. Otin kuvan vähän hassusta kulmasta, joten siinä ei näy monumentin takana olleet lukuisat origami-kurjet. Yhä edelleen koululaiset tekevät valtavasti origami-kurkia ja tuovat niitä monumentille. Halukkaat voivat lukea taustoja mm. Wikipediasta.

Lasten rauhanmonumentti.

Remontin vuoksi näyttelyhallista vain tällainen
hassu sivukuva.

Onneksi kaupunki on myös muutakin kuin vanha atomipommilla tasaiseksi laitettu surullinen paikka; kaupunki on nykyään elinvoimainen ja asukkaat iloisia ja energisiä. Keskustaan päästyä ei olisi enää tunnistanut kaupunkia paikaksi, jonka kuuluisin nähtävyys sisältää kuolleiden lasten jäänteitä. Kaupungilla poikkesin ostamassa kenties maailman parhaimpia laastareita jalkojeni rakkoihin (ei tartu rakkoon mutta pysyy hyvin iholla) ja löysin sattumalta Jumpin liikkeen. Jätin vanhemmat istuskelemaan kahvilaan tällä kertaa samalla, kun tutkin liikkeen läpi ja kasvatin tavarakokoelmaani. Tämän jälkeen jatkoimme ruokapaikan etsintää; suunnitelmissa oli syödä Okonomimurassa.

Okonomiyakia!

Siinä sitä työstetään...

Ja valmis!

Okonomimura on hauska kerrostalomainen rakennus, jossa oli monessa kerroksessa useita eri ravintoloitsijoiden okonomiyaki-ravintoloita. Okonomiyaki on japanilainen ruoka, jossa yhdistyy monia eri aineksia, mm. kaalia ja kananmunaa ja täytteitä (minun tapauksessani mereneläviä) ja nuudeleita, ja se paistetaan laajalla paistolevyllä ruokailijoiden edessä. Ravintoloitsija käsittelee ruokia metallisin paistinlastoin, ja sellaiset myös me ruokailijat saimme ruoan pilkkomista varten. En ollut aiemmin syönyt okonomiyakia, mutta piru että oli herkullista! Varsinkin Osaka ja Hiroshima ovat kuuluisia okonomiyakista ja kummallakin kaupungilla on oma tyylinsä tehdä niitä.

Ravintoloitsija otti meistä perhepotretin.
Taustalla Jump-liikkeen ostoskassini.

Jumpin liikkeestä ostin lähinnä Haikyuu!!-tavaraa, mm. vaatteita ja oheisen vesipullon. Vedeksi mokoma oli suhteettoman kallis, mutta pitihän minun saada mukaani Karasunon kumppani-/kilpailijajoukkue Nekoman kapteeni pullomuodossa. Myöhemmin pullo pääsi mukaani edustamaan Desuconiin, missä itse cosplayasin Karasunon Tsukishimaa. Suureksi huvituksekseni pullo on muotoiltu lihasten ym. mukaan ja myös takamus on tarkkaan muotoiltu.

Nekoman Kuroo!

Osakaan palatessamme näin Namban asemalla olevassa marketissa kenties maailman söpöimmän nuoren naisen. Katseemme kohtasivat muutamaankin kertaan ja hän hymyilikin, mutta olin silti liian pelkuri uskaltaakseni juttelemaan kun vanhemmatkin olivat mukana matkassa. Hän tuli vielä uudestaankin vastaan marketin ulkopuolella. Voitte uskoa, että kadun yhä pelkurointiani.

Päivä 18 - Nin nin, Iga Ueno! 

Tokion, tai tarkemmin Naritan, lentokentältä hankkimamme Suica-älykortit toimivat mukavasti myös Kansain alueella, mistä äitini suuresti innostui. Kortithan ovat pääpiirteissään julkisessa liikenteessä toimivia matkakortteja, joille on ladattu arvoa ennakkoon, mutta niitä voi käyttää maksuvälineenä myös mm. automaateissa ja kioskeilla. Olimme isän kanssa päättäneet, ettemme antaisi äidille paikallsita käteistä ettei hän vain harhailisi jonnekin eksymään (äidin kyky eksyä on legendaarinen). Kun kuitenkin opetin, miten äiti saisi Suicalla ostettua joka kadunkulmassa löytyvistä automaateista kuumaa mustaa kahvia, iski sellainen innostus että! Vähemmän yllättäen saimmekin olla jatkuvasti lataamassa äidin Suicalle lisää arvoa.

6.4. aamulla - äidin saatuaan höyryävän kuuman mustan kahvinsa - suuntasimme kohti Iga Uenon kaupunkia. Paikka on tunnettu ninjoista ja sieltä löytyykin yksi Japanin tunnetuimmista ninja-museoista.

Ninjoja heti jo asemalla!

Ninjoja tien varrella!

Sen sijaan, että olisin vilkaissut oikeaa karttaa ja suunnistanut sen mukaan, oli tällä kertaa minun vuoroni johdattaa perhe harhaan. Katsoin reittiohjetta jostakin hassusti piirretystä turistikartasta, jossa mittasuhteet olivat ilmeisesti vain villi arvaus. Lähdimmekin aluksi varsinaisen ninjamuseon sijaan sen takana olevassa solassa olevalle asuinalueelle. Siellä seikkailimme itsemme nälkäisiksi ja poikkesimme Cafe Restaurant Gustossa. Pääsin samalla opettamaan vanhemmilleni hambaagun (ハンバーグ) ja hambaagaan (ハンバーガー) erot - termeistä ensimmäinen tarkoittaa hampurilaispihviateriaa (ilman sämpylää) ja toinen hampurilaista. Ihan kannattava eksyminen; tämän jälkeen löysimme vatsat täynnä ja suht vaivattomasti ninjamuseolle.

Menimme tuonne alas saakka, ninjamuseo
olisi ollut tästä vasemmalle...

Museolla ehdimme hetken vilkaista näytillä olevia esineitä, kun meille ilmoitettiin, että ninja-talon esittelykierros olisi alkamassa. Taloa meille esitteli nuori ja pirteä työntekijä, ja varsinkin värikkäisiin ninja-pukuihin pukeutuneet lapset olivat innoissaan eturivissä. Pääsimme näkemään erilaisia kätköjä ja salareittejä. Yleensä museolla olisi myös kamppailunäytöksiä, mutta ne oli peruttu sateen vuoksi.

Kätkö lattian sisällä!

Pieni sivuovi, josta pääsisi ryömimään puutarhaan turvaan.

Nin nin! Kätköjä oli lattiasta kattoon.

Talon esittelyn jälkeen palasimme sivurakennukseen esineitä katsomaan. Kuvia sai ottaa vapaasti, joten voitte uskoa minun ottaneen kuvat jokaisesta esineestä ja kuvaustekstistä! Tässä ohessa kuvista muutamia.

Niin paljon kaunista tavaraa...

Myös tieto on arvokasta! Kirjoja, vihkoja ja kääröjä näkyi myös.

Paluumatkalla Osakaan vanhempani kuorsasivat suurosan junamatkasta, ja vielä Osakassakin vanhemmat päätyivät ottamaan torkut ennen illallista. Isä-parka valitteli jatkuvasti tatamilla nukkumisesta; ehkä olisi pitänyt etsiä hotellia jossa olisi ollut sekä länkkäri- että tatami-huoneita.

Siellä isä kuitenkin köllöttää lukemassa.

Näin sujui viimeinen päivämme Kansain seudulla, ja seuraavana aamuna suuntasimme taas kohti Tokiota. Reissu oli jo lähestymässä loppuaan, mutta vielä muutama päivä nykyisessä pääkaupungissa oli edessä. Seuraava Japani-päivitys onkin siis viimeinen 2015 reissusta.