11.8.2015

Japani 2015 osa 2: Tokio, päivät 3-5

Ja sitten seuraaviin päiviin maagisessa Japanin matkassani. Vuorossa mm. AnimeJapania ja kissakahvilaa.

Japani 2015 osa 1: Tokio, päivät 0-2

Elikkä vihdoin alkaa usean tekstin ketju, joka tulee sisältämään mahdollisimman täydellisen reissuraportin tämän kevään visiitistäni nousevan auringon maahan, Japaniin. Päiväkirjaa en pidä, mutta lukuisat suunnitelma-listani, twiittini ja jatkuvasti räpsimäni kuvat saavat tukea muistiani, joten eiköhän vielä kohtalaisen hyvin pysytä raiteilla. Vähän jäsentääkseni olen myös ensimmäistä kertaa ottanut väliotsikot käyttöön erottamaan päiviä toisistaan, katsotaan mitenkä mokoma toimii. Varautukaa tagin varoittamaan "Image heavy like WHOA" -tasoiseen reportaasiin, sillä kuvia tällä reissulla räpsin ja säästin kotiin saakka reilut 1500 kappaletta. Ja näistä on siis jo kehnoimmat karsittu pois.

28.7.2015

Pääsykoetulokset 2015 ja jatkosuunnitelmat

Kappas, ilmeisesti olin unohtanut laittaa automaattisen julkaisun tiettyyn ajankohtaan päälle, joten tämä teksti jäi ylimääräiseksi ajaksi hengailemaan luonnoksiini. Pahoittelut, tässä loppupohdinnat koskien tämän vuoden pääsykokeitani.

Yllätys yllätys, historian ja kielitieteen/-teknologian kokeet tulivat hylätyksi, luonnollisestikin koska en mennyt kokeisiin. Antiikin koe meni läpi, kuten olin vähän arvellutkin ennakkoon, Aasian kokeen tulos taas oli oikeasti yllätys ja karvas pettymys. Ensimmäistä kertaa tämä koe nimittäin ei minulla mennyt edes läpi! Eikä jäänyt edes paljosta kiinni. Olin ollut Archipelaconissa Maarianhaminassa, kun jostain kohtalon oikusta päätin vilkaista sähköpostini ja pilata reissun lopun lukemalla, kuinka ainoa läpi mennyt koe oli antiikki ja siitäkin jäin varasijalle 9.

Yes. Yes I have.

5.7.2015

Opiskeluita ja pääsykokeita 2015

Päivitykset nyt eivät tule aivan kronologisessa aikajärjestyksessä, mutta päätin kirjoittaa pääsykokeista ennen Japanin reissun raporttia, koska aihe on nyt opiskelijavalintojen vuoksi ajankohtaisempi. Olin siis hakenut lukemaan Helsingin yliopistoon Aasian tutkimusta ykkösvalintanani, ja varahakuina Afrikan ja Lähi-idän tutkimusta, antiikkia (latinaa ja Rooman kirjallisuutta), historiaa ja kielitiedettä/kieliteknologiaa. Näistä kahden viimeisen kokeet jätin vähäisen valmistautumisen ja stressin vuoksi käymättä. Jos jotakuta kiinnostaa vilkaista, Helsingin yliopisto on julkaissut pääsykokeet sivuillaan.

Study. Must study. More study. Books.

11.6.2015

Paluu hiatukselta

Ensinnä pahoittelut seuraajille sekä satunnaisille ohikulkijoille, että hiatusta pääsi syntymään (ja pahoittelut myös asiasta pahoittelusta; itseäni ärsyttää lukea blogeja joiden joka toinen päivitys alkaa pahoittelulla päivitystauosta).

Pööö! Täällä taas!

20.10.2014

Japanin reissusuunnitelmaa

No niin. tässä on nyt ainakin teksti, jota on pari viikkoa tullut jo hiottua ja nyt aika saattaa valmiiksi. Ensi keväänä sitä olisi sitten tarkoitus suunnata kohti Japania. Alun perin olin pohtinut lähtöä yksin nyt joulun ja uudenvuoden ajaksi, mutta isältä tulikin parempi tarjous: reissu kolmestaan hänen ja äidin kanssa maalis-huhtikuussa. Isän kanssa matkustamisessa tulee mukana suuri taloudellinen etu, ja olen aika otettu siitä, että aiemmin harrastuksiini suhteellisen penseästi suhtautuneet vanhempani osoittavatkin nyt mielenkiintoa Japanin matkaa kohtaan. Koska olen perheen Japani-spesialisti, jäänee suurin osa matkan suunnittelusta minulle - kyllä, kiitos. Tämä tosin luo hieman paineita, koska haluan reissusta sellaisen, mistä vanhempanikin nauttivat. Useimmitenhan noita kahta ei ole saanut paljon muualle kuin aurinkorannoille tai ehkä Tallinnaan.

Kohti nousevan auringon maata!

2.10.2014

Tracon 9

Sielläpä tuli Tampereella käytyä. Viimeistään tämä con opetti, että alan todellakin olla aivan liian vanha viimehetken cosplayn ompeluspurtteihini, kun simahdin kahtena iltana peräkkäin ommellessani Hakutakua. Lisäksi kotitonttuni on mitä ilmeisimmin tykästynyt cosplaytarvikkeisiini - varsinkin mattalakkaan. Pitkän etsinnän jälkeen löysin kaapistani sprayn, josta vain hätäisesti luin "matta".... siinä sitten ihmeteltiin kuin tyhjästä ilmestyvää mustaa läiskää juuri valkeiksi maalatuilla kengillä. Onneksi refleksit on nopeat ja kengät selvisivät suht pienin korjausmaalauksin.

Self-destructive much?

23.8.2014

Japani-monisteita ja avointa yliopistoa

Viimepäiviin on mahtunut japanin opiskelua, työstressiä, kiirettä ja pieniä onnistumisia. Aloitan avoimessa opiskelut syyskuun alussa, enkä meinaa malttaa odottaa. Olin tässä pohtinut myös JLPT N3:een hakemista, mutta laskeskellessani päästäni puuttuvien kanjien ja sanaston määrää tulin järkiini. Muutaman kuukauden tehopreppaus JLPT:tä varten olisi kyllin haastavaa ilmankin lähes päivittäistä työtä, Animeconin suunnittelua, avointa yliopistoa ja tämän hetken cosplay-projekteja. Sen sijaan haluan tehdä JLPT N3:sta vuoden 2015 tavoitteeni - kaikki blogiani lukeneet tosin arvannevat vielä tärkeämmän tavoitteeni tuolle vuodelle.

Pieni osa aivoistani haluaisi vielä tähdätä tämän vuoden JLPT N3:een.

22.8.2014

Animecon XI (2014)

Vuoden toisiksi suurin stressinlähteeni on ohi (suurin on toki pääsykoe). Taas tuttuun tapaani raportoin reilusti jälkijunassa ja suurimmat asiat unohtaneena, mutta jospa tässä jotain vielä muistuisi mieleeni. Viime vuosina olen tosiaan tiedotusvastaavana stressannut Animeconia tarpeeksi, etten muista coneista mitään. Viime vuonna muistan simahtaneeni Hesburgerin pöytään odotellessani bussia.

My feels. At least I'ma happy and I know it.

3.8.2014

Desucon 2014 -raportti

Jee, olin juuri saanut tekstin valmiiksi ja tallennettua, kun ilmeisesti klikkasin jotain väärää namiskaa ja kaikki katosi. Mitä olen aina halunnut. As I was saying! Jossain tilapäisessä mielenhäiriössä olin laskeskellut, että pääsykokeiden ja Desuconin välissä olisi reilut kaksi viikkoa, ja että tähän mahtuisi monta vapaapäivää cosplayn ompeluun. VÄÄRIN. Siinä oli vajaa viikko. Eikä oikein niitä kaivattuja lomapäiviä; valvomiseksihan se meni. Ja turhaan, ei valmistunut Hakutaku (Hoozuki no Reitetsu) tähän tapahtumaan.

No, minulla oli cosplaysuunnitelmia.