11.6.2015

Paluu hiatukselta

Ensinnä pahoittelut seuraajille sekä satunnaisille ohikulkijoille, että hiatusta pääsi syntymään (ja pahoittelut myös asiasta pahoittelusta; itseäni ärsyttää lukea blogeja joiden joka toinen päivitys alkaa pahoittelulla päivitystauosta).

Pööö! Täällä taas!
Viime kuukaudet ovat olleet kiireisiä. Alkuun päivitystauko alkoi sillä, ettei tuntunut olevan juuri mielekästä kirjoitettavaa, ja sitten yhtäkkiä kaikkea olikin jo aivan liikaa. Myös mielialat ovat kiireessä heitelleet, ja halusin odottaa sopivan tasaista väliä, jotta osaan kirjoittaa muutakin kuin negatiivista ja pelokasta ulinaa - eihän kukaan sellaista jaksa lukea.


Japanin reissuni onnistui loistavasti. Paljon tuli koettua, vielä enemmän jäi koettavaksi seuraaville kerroille ja palo päästä uuteen reissuun mitä pikimmin on suuri. Pääsykokeet tulivat ja menivät, ja käsitykseni omasta pärjäämisestä tuntuvat vaihtelevan päivän mukaan. Animeconin järjestelyt ja avoin yliopisto ovat pitäneet minua kiireisenä, mutta olen ehtinyt nauttimaan muista tapahtumista, kuten Desuconista. Näistä laitan kustakin tarkempaa raporttia tulemaan, joten varautukaa useampaan päivitykseen!

Hyvästi hiatukset!

7 kommenttia:

  1. Miten meni koe? Viime vuonnakin kommentoin melko ahkeraan tänne :D Tulosten odottelu on täyttä tuskaa! En oikein osaa sanoa oliko kivempi koe kuin viimeksi. Osa tehtävistä oli melko helppoja ja osa haastavia. Viimeinen essee oli ehkä kaikista kamalin, koska mulla alkoi tulla vähän kiire, en ehtinyt suunnittelemaan sitä ja se oli niin sellainen aihe, ettei voi ihan suoraa tietää mitä haettiin. Kirjoitin siihen huomattavasti isommalla käsialalla kuin ekaan ja pari-kolme riviä jäi tyhjäksikin lopusta. Toivottavasti saisi edes puolet sen tehtävän pisteistä! Ärsyttää kun aika meinasi loppua kesken enkä ehtinyt huolella tarkistamaan koetta kokonaan läpi, sillä aikaa tarkistukseen oli joku 15 minuuttia. Muuten olisin varmaan huomannut esim yhden todella typerän virheen, josta rokottuu varmaan 2 pistettä.. argh!

    - I

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse pidin viimeisestä esseestä todennäköisesti eniten koko kokeessa, ja siitä pikaisen vilkaisuni mukaan tuli täydet pisteetkin. Onnittelut vielä opiskelemaan pääsystä. :>

      Poista
  2. Omaa blogiani henkiinherättäessäni löydyit lukijalistalta, niin tulin nyt sitten viimein visiitille :D Minne kouluun hait? Ja äkkiä matkareportaasia kehiin! T. "Eräs, joka kärsii pahasta Japani-matkakuumeesta"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hain Helsingin yliopistoon; päivittelin juuri yleispostausta pääsykokeistani ja julkaisin sen jokunen minuutti sitten. :)
      Matkareportaasi tulee pian myös. ^__^ Palan halusta elää reissuani uudelleen kuvien, muistelun ja tekstien muodossa (varaudu image heavy like woah -postaukseen).

      Poista
  3. Anonyymi1/7/15 06:42

    Anteeksi kun spämmään tän täyteen, mutta.. oon lukenut tätä blogia siitä asti, kun ensimmäistä kertaa hain tosissani opiskelemaan Aasian tutkimusta 2013. Nyt kun vihdoin ja viimein pääsin sisään, halusin tietenkin kamppailuasi sivusta seuranneena kysyä pääsitkö itse vihdoinkin? Huomasin, että laitoit kakkoseksi Lähi-idän/Afrikan (kuten minäkin tällä kertaa), fiksu veto! :)

    - I

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa spammailla. :) Päivittelin tänään yleistuntemuksia opiskeluun liittyen, huomenna tai ylihuomenna tulisi päivitystä koskien itse tuloksia. Niissä on vähän vielä selviteltävää, joten en julkaise tuloksia vielä.

      Poista
    2. Anonyymi6/7/15 12:39

      Kiitos onnitteluista! Ilmoilehan tänne pian - tänään tuli kirjekin, joten ehkä sinullekin ole jo selvää, mikä on tulos :3

      Poista