20.10.2014

Japanin reissusuunnitelmaa

No niin. tässä on nyt ainakin teksti, jota on pari viikkoa tullut jo hiottua ja nyt aika saattaa valmiiksi. Ensi keväänä sitä olisi sitten tarkoitus suunnata kohti Japania. Alun perin olin pohtinut lähtöä yksin nyt joulun ja uudenvuoden ajaksi, mutta isältä tulikin parempi tarjous: reissu kolmestaan hänen ja äidin kanssa maalis-huhtikuussa. Isän kanssa matkustamisessa tulee mukana suuri taloudellinen etu, ja olen aika otettu siitä, että aiemmin harrastuksiini suhteellisen penseästi suhtautuneet vanhempani osoittavatkin nyt mielenkiintoa Japanin matkaa kohtaan. Koska olen perheen Japani-spesialisti, jäänee suurin osa matkan suunnittelusta minulle - kyllä, kiitos. Tämä tosin luo hieman paineita, koska haluan reissusta sellaisen, mistä vanhempanikin nauttivat. Useimmitenhan noita kahta ei ole saanut paljon muualle kuin aurinkorannoille tai ehkä Tallinnaan.

Kohti nousevan auringon maata!

Ajankohta on vielä hieman auki, sillä isäni ei ole varannut lomapäiviään. Äiti saa kaupungin työntekijänä hyvinkin joustavasti palkattomia lomapäiviä, ja oma työsopimukseni antaa työtunnit nollasta ylöspäin, joten isä on ainoa, joka joutuu noita aikoja ajoissa setvimään. Tarkoituksena olisi kuitenkin nähdä niitä kirsikankukkia tällä kertaa; viimeksi itseäni pidättelivät työt liian pitkään Suomen puolella. Itse aion olla Japanissa ainakin kolmen viikon reissun, ja mahdollisesti vanhempani ovat yhtä pitkään. Todennäköisin ajankohta sattuukin maalis-huhtikuun taitteelle, kun isälläkin on vähän pääsiäislomaa.


Tällä hetkellä tiedän tarkkaan, mitä itse haluan koluta läpi ja kokea, mutta vanhempieni suhteen olen melkoisen hukassa. Saatan joutua dumppaamaan nuo jonnekin siksi aikaa, kun käyn Akihabarassa, Shinjuku ni-chomessa ja Ghibli-museossa. Huomasin myös AnimeJapanin ajankohdan sattuvan maaliskuun lopulle ja varoittelin vanhusten saavan pärjätä muutaman päivän omillaan. (Pitää muuten tutkia cosplay-suunnitelmalistaani, josko olisi pukua ottaa mukaan. Jotan, mikä kävisi myös arkivaatteista ja olisi helppo kuljettaa.) Kaupunkien suhteen ei mitään muita päätöksiä ole tehty, kuin että Tokio on ehdoton. Itse kävisin myös mieluusti Osakassa. Kuvittelisin taas ainakin isäni viihtyvän Sapporossa - ainakin talvisaikaan isää olisi vaikea saada muualle. Hiroshima ja Nagasaki olivat Tokion lisäksi ainoat kaupungit, missä isä sanoi haluavansa poiketa. Iga / Iga-Ueno puolestaan on sellainen, missä varmasti riittäisi meille kaikille uutta ja mielenkiintoista tuijotettavaa.

Kinosakiin ja muihin kylpyläkaupunkeihin ei taida paljon rahkeet riittää... ellei sitten TattooSpot ystävällisesti esittele kyllin hyvää valikoimaa paikkoja, minne uskaltaa mennä dippaamaan vähän väriteltyä selkäänsäkin. TattooSpotiin paikalliset ovat koonneet kylpyläkokemuksiaan tatuointien kanssa. Itse tosin kannattaisin eniten perhekylpyjä (yksityiskylpyjä), koska transidentiteetti on tuonut minullekin mukaan sen verran kehodysforiaa, etten muiden seurassa tätä raatoa mielelläni esittele.

Awww yissss.
Ruoan puolesta hieman hirvittää, missä noita uskaltaa käyttää syömässä. Izakayat nyt on ainakin koettava, mutta niissä ei kolmea viikkoa syödä. Pihvipaikkoja varmastikin löytyy, myös, mikä on vanhemmilleni helpoin ja tutuin vaihtoehto. Toivottavasti nuo reissussa suostuvat sushiin, nuudeliin ja muuhun helposti saatavaan ruokaan. Ainakin äidillä haluan maistattaa takoyakia. Fugua eli pallokalaa tekisi mieli syödä, mutta isältä en oikein saanut innostunutta reaktiota tuota ehdottaessani. Voi hyvinkin olla, että jos liian moneen "liian outoon" paikkaan vien nuo syömään, loppureissu syödään donbureita tai pihvejä.

Majoituksesta on käynnissä kädenvääntö, sillä minä haluaisin kovasti taas yöpyä futonilla tatamihuoneessa, mutta isäni on kovin epäileväinen niiden mukavuudesta. Toki on majoituspaikkoja, missä on molemmanlaisia huoneita tarjolla tai mielestäni voimme majoittua myös lähekkäisissä paikoissa. Koetan vielä houkutella vanhempiani hullaantumaan ideaan ryokanista, missä voisi jossain kaupungissa yöpyä edes muutaman yön.

Isäni ja minun yleisimmin toistuva dynamiikka, kun yritämme suunnitella jotain yhdessä.
Tässä reissua odotellessani ja suunnitellessani seuraan parhaillaan Japanissa reissaavaa työkaveriani Twitterissä sekä kaveriani (toivottavasti tulevaa senpaitani) Momoa, joka juuri aloitti vaihdon Tokion yliopistossa. Kannattaa muuten ehdottomasti kurkata Momon vaihtoblogia. Tämä tuo hieman haastetta keskittyä arkeen, työntekoon ja avoimen yliopiston opintoihin, mutta reissukuumetta on nyt vain kestettävä puolisen vuotta. Ainakin samalla saan aikaa ja lisäpuhtia keskittyä vielä enemmän japanintaitojeni hiomiseen ja kehittämiseen, ja olenkin tässä kuussa lähes päivittäin opiskellut japania parisen tuntia. Myös pääsykoeopinnot alkavat saada taas lisääntyvää jalansijaa viikkoaikatauluissani, vaikka pääsykirjat julkaistaankin todennäköisesti vasta tammi-helmikuussa.

Jos joku lukijani on itse käynyt tai käyttänyt vanhempiaan Japanissa, tai muuten vain on vinkkejä tai ideoita matkasuunnittelun avuksi, kaikki kommentit ovat tälläkin kertaa erittäin tervetulleita. Päivittelen itse suunnitelmia sitä mukaa, kun niitä saadaan tehtyä. Olen parin viikon päästä menossa taas vanhempieni luokse, ja pyysin syntymäpäivälahjakseni, että asetumme yhdessä tietokoneelle katselemaan lentoja, hotelleja, nähtävyyksiä ja kokemuksia, sekä suunnittelemaan tulevaa reissua.

Meanwhile Mika värisee kolkossa kämpässä, suunnittelee saunan lämmitystä ja toivoo kotatsua.

4 kommenttia:

  1. Hei!

    Olen itse hakemassa Aasian tutkimukseen ensi kevään yhteishaussa ja löysin blogisi siihen liittyviä googlettelemalla.

    Kuinka pitkälle reissulle aiotte suunnilleen lähteä? Tokiossa on hirveästi nähtävää ja ainakin itse (ja myös äitini) viihtyisin pitkään jo pelkästään siellä. 12 päivässä aika loppui armottomasti kesken, eikä äidillekään ehtinyt tulla tylsää. :D (Jos äitisi rakastaa astioita, vie hänet ihmeessä Kappabashille! Oli ainoa paikka missä minun jalkani väsyivät ennen äidin innostuksen loppumista.. :D)

    Toiselle reissulle äiti ei päässyt töiden takia mukaan, ja silloin retkeni painottuivat lähinnä Akihabaraan. :D

    Kiva blogi, jään seuraamaan! :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ja kiitos pitkästä kommentista. :D Pahoittelen hidasta vastailuani ja päivitysten vähyyttä, paljoa maininnan arvoista ei ole tapahtunut mutta työt sun muut kiireet ovat pitäneet minut pitkälti poissa blogistani, tch.

      Kolmen viikon reissu on edessä minulle ja kahden vanhemmilleni; menen AnimeJapanin vuoksi viikko ennen heitä. Saatiin tuossa lennot ja hotellit varattua; olen ensin viikon Tokiossa ja vanhempien kanssa vielä melkein täyden toisen. Sitten jatkamme Osakaan, mistä käsin teemme päiväreissuja lähistölle, ja noin viikon päästä palaamme Tokioon vielä pariksi yöksi ennen kotimatkaa. Hieman kauhistuttaa, mitenkä paljon saa tuolla päntätä pääsykoekirjojen parissa, mutta jospa tuosta selvitään.

      Kappabashi voisi olla sellainen, mikä molempia vanhuksia voisi kiinnostaa, ja minua myös. Kiitos vinkistä, kirjoitan tämän ylös! :D

      Kiitos kiitos ja tervetuloa. :3 Yritän saada mielekästä sisältöä kirjoitettua tänne vielä ennen vuodentaitetta.

      Poista
  2. Anonyymi6/6/15 21:51

    Pakko kysyä kun et ole aikoihin tänne mitään kirjoittanut... vielä hengissä? Olitko kokeessa? Miten meni? Itse pelkään jääväni varasijoille... taas.
    Terv. puolisatunnainen ohikulkija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, pahoittelut hitaista päivityksistä. Olen suoraan sanoen hieman pelännyt kirjoittaa uutta päivitystä; alkuun koska ei ollut mistä kirjoittaa ja sitten, koska olen odottanut saavani sellaisen tunnetilan ettei koko päivitys mene negatiiviseksi ulinaksi. :') Mutta ei hätiä, teen päivitystä piakkoin, todennäköisesti useamman putkeen. Kiitos huolenpidosta. <3

      Kävin kokeessa ja olen.... hengissä sen jäljiltä, uskoisin? Varasija pelottaa minuakin. Kohta nähdään tulokset. Ps. muista tarkistaa taustapisteesi.

      Poista