Desucon 2014 -raportti

Jee, olin juuri saanut tekstin valmiiksi ja tallennettua, kun ilmeisesti klikkasin jotain väärää namiskaa ja kaikki katosi. Mitä olen aina halunnut. As I was saying! Jossain tilapäisessä mielenhäiriössä olin laskeskellut, että pääsykokeiden ja Desuconin välissä olisi reilut kaksi viikkoa, ja että tähän mahtuisi monta vapaapäivää cosplayn ompeluun. VÄÄRIN. Siinä oli vajaa viikko. Eikä oikein niitä kaivattuja lomapäiviä; valvomiseksihan se meni. Ja turhaan, ei valmistunut Hakutaku (Hoozuki no Reitetsu) tähän tapahtumaan.

No, minulla oli cosplaysuunnitelmia.

No niin, nyt kun tässä uudelleen yrittää raapustella tekstiä kasaan, saa nähdä paljonko tuosta vielä muistaa. Desucon-perjantaina tavattiin Sannan kanssa linkka-asemalla ja startattiin kohti Lahtea. Bussimatkalla viihtyvyydestämme huolehti pari takanamme istuvaa otaku-/ernu-/?-muksua, joiden nuorekasta höpöttelyä tuli kuunneltua välillä mielenkiinnolla ja välillä suurella myötähäpeällä. Itse olin tuossa iässä paljon, paljon pahempi, enkä oikeastaan voi sanoa vieläkään olevani se kaikkein kypsin viini kellarissa.

Lahdessa poikkesimme ensin Sibbellä ihmettelemässä perjantai-illan menoja. Animeconin pöytää ei löytynyt yhdistyspöytien seasta kuten olisi pitänyt, mutta asia korjaantui nopeasti, kun mainitsin asiasta infopisteelle. Kumpikaan meistä ei jaksanut vaihtaa pukuja päälle vielä perjantaina, vaikka muistaakseni Sanna hieman pohti Hoozukin päälle vetämistä. Ohjelmista kävimme perjantaina katsomassa Nitro+ ja Veritahroja paperilla. Nitron aikana meinasin nukahtaa ja suoraan sanoen olin toivonut vähän monimutkaisempaa/-puolisempaa ohjelmaa kuin eräänlaista listausta peleistä. Kaiken tuon tiedon olisin löytänyt vähäisellä googletuksella. Veritahroja paperilla onnistui pitämään minut hereillä ja kiinnostuneena; löysin muutamia uusia sarjoja tutustuttavaksi. Vaikka luennon jälkeen olin aivan valmis kaatumaan unissani petiin, ei lainkaan kaduttanut jäädä keskiyöhön saakka sitä kuuntelemaan.

Majoituskoululle raahautuminen kaikkine kamppeineen (ei ollut paljoa, minkä pystyi jättämään Sibben narikkaan) taisi tappaa toisen hartiani, sillä se oli itsepäisesti kipeänä vielä pari viikkoa myöhemmin. En oikein uskaltanut aikidoon sen kanssa; olisi lukot ja ukemit varmaan vetäneet sen suht helposti sijoiltaan. Osaanpahan jatkossa pakata suoraan pyörillä kulkevaan laukkuun. Koulu oli hieman sokkelo, mutta oma luokka löytyi helposti ja oli majoituksen narikan lähellä. Ihan mielenkiintoinen ratkaisu jättää narikka kauas pääovesta (eli välillä sai juosta toiselle puolen koulua hakemaan vänkärin paikalle) ja vielä alakertaan. Suihkutiloja sai hetken etsiä ja siellä oli trooppista, mutta onnistuin silti unohtumaan sinne helteeseen höpöttelemään parin Rakettiryhmä-cossaajan kanssa (muistaakseni perjantaina, tai ehkä lauantaina... ehkä molempina iltoina?). Tarkoitus oli käydä pikasuihkussa ja mennä unille. Tai ainakin makoilemaan melkein puoli metriä paksulle ilmapatjalle, jolla erittäin aikuismaisesti herätän kateutta telttapatja-nukkujien keskellä.

ピザとパスタよーーーー

Lauantaina aamulla vedin taas Noizin niskaan. Alkaisi oikeasti olla korkea aika tehdä ainakin nuo housut uusiksi, alkaa toistuvat kaventelut tuntua ja näyttää tyhmältä. Hattua olin kotona jo vähän modaillut siistimpään suuntaan. Onneksi tällä kertaa ei tarvinnut tuskastella silmien rajausten kanssa; tehtyäni maskeeraukset pohjalle riitti, kun istuin hiljaa paikallani ja A the Man sipaisi rajaukset paikalleen. Nopein ja kivuttomin rajaus ikinä, pitää jatkossakin hyödyntää tätä kaveria. Sanna oli jo vetäissyt komean Hoozukinsa suurine nuijineen ja itsetehtyine selkäbadgeineen päälleen, ja lähdimme kohti Sibbeä aloittelemaan päivää. Sibbellä asetuin itse ulos liimailemaan Noizin lävistyksiä naamaan samalla, kun Sanna ja muut kiertelivät tapahtumaa.

Kauanpa sitä sai taas nauttia Noizista niskassa; pihalla Sannan kanssa kävellessä toinen Usagimodoki-ketju hajosi joka suuntaan. Olin ilmeisesti sitonut solmun toiseen päähän vähän kehnosti, enkä ollut oppinut sen aikaisemmasta pienestä hajoamisesta Animeconin pöydällä. Tällä kertaa en jaksanut enää pujotella ketjua takaisin kasaan, vaan keräsin osaset ja laitoin ne muovikassiin loppupäiväksi. Yksi kuutio seikkaili kyllä kädessä suurosan päivästä.

Jee cossi päällä, puolet siitä sirpaleina pitkin Lahtea.

Yhdeltä kävin katsomassa ohjelman Otoko no Ko, joka todennäköisesti oli ohjelmiston osalta viikonlopun parasta antia minulle. Ennen ohjelman alkua tuskastelin tuon kirjoitusasun kanssa (Otoko no Ko - tyttöpojat?), enkä ollut viitsinyt edes googletella termiä ennakkoon. Tuskastus päättyi saman tien, kun ohjelman alkuun näin saman kirjoitettuna kanjeilla. (Eli japania osaamattomille, "otoko no ko" voidaan kirjoittaa ainakin kahdella tavalla; 男の子 tarkoittaa poikaa ja 男の娘 "poikatytärtä", tai tytöksi pukeutuvaa poikaa... Vau, muistanpa paljon vielä näin useita viikkoja conin jälkeen.) Ohjelma oli opettava ja mielenkiintoinen seurata, mutta jakoon laitetut lukuisat lehdet ym. kiersivät tuskastuttavan hitaasti - taisi joku unohtua yleisössä ihan lukemaan niitä.

Illemmalla kävin katsomassa Seksuaalivalistusta kolmekymppisille, mikä ei lainkaan vastannut odotuksiani, mutta oli ehdottomasti katsomisen arvoinen. Ihan hyvä, etten lukenut kuvausta ennakkoon, koska muuten olisi voinut jäädä ohjelma katsomatta.

Jossain välissä sitten lähdimme majoituskoululle siistiytymään iltabileitä varten. Iltabilepaikka oli minulle uusi tuttavuus ja mukavan tilava. Ilmanvaihto olisi voinut olla parempikin; lähes heti sisään astuessa iski rillit huurruttava kuuma seinämä vastaan. Happea ei meinannut riittää ruuhkan seassa, mutta ainakin istumapaikat löytyivät kun Sannan kanssa kivuttiin kapeat portaat yläkertaan. Sieltä oli mukava katsella alakerran vilskettä ja odottaa Moen liittymistä joukkoon.

Ultimately: jos olet tyttö ja haluat minulta jotain, crossaa tätä katkarapua pyytäessäsi. Onnistumisprosentit hipoo taivaita.

Kävimme sitten välillä ulkona hengittelemässä ja bongasin lähes saman tien erään söpön crossaajan, jota seuraan netissä. Mukanaan pari söpöä muuta crossaajaa. Siinä sai oikeasti tehdä töitä keskittyäkseen Sannan ja Moen kanssa keskusteluun ja siihen, ettei jäisi tuijottelemaan käytännössä täysin vieraita ihmisiä. Conit ja satunnaiset Helsingissä käynnit nyt vain sattuvat olemaan käytännössä ainoita tilanteita, missä pääsen livenä näkemään paljon ihmisiä, jotka ovat tyyppiäni. Toisinaan heitä näkyy Turunkin katukuvassa, mutta kotona tulee vähemmän käytyä torilla ym. väkirikkailla paikoilla, joten näen heitä sovittuani tapaamisesta ennakkoon. Jonkin aikaa näitä crossaajia sivusilmällä vilkuiltuani huomasin heidän kuitenkin pistävän tupakaksi ja... no, sitten olikin jo aika vaivatonta keskittyä taas Moeen ja Sannaan.

Biggest. Turn-off. Ever. Jos ikinä haluat minusta eroon, laita tupakaksi ja olen poissa niskastasi.

Sunnuntain aamupäivä tuli istuttua siviileissä Animeconin pöydän takana ja juoksutettua Sannaa napsimassa kuvia ohi virtaavista cossaajista. Rannekkeita tuli myytyä ja conipeliä peluutettua, ihmisten kanssa juteltua ja samalla vielä sain tehtyä koneella töitä (eli Animeconin tekstejä). Tarkoituksenani oli sprintata Kaikki mitä olet aina halunnut tietää kimonoista -ohjelmaan heti vuoron vaihduttua, mutta ohjelma oli valitettavasti täynnä, joten käytin loppuillan AMV-kisaa katsomassa luottaen, että Sanna kertoisi jälkikäteen kimono-ohjelman parhaat palat.

Kun tuli aika lähteä kotiin, olin melkoisen zombissa tilassa. Painavat laukut ja ilmapatjat olivat kipeyttäneet toista hartiaani entisestään, mutta sain onneksi Sannan suostumaan siihen, että siirryimme linkka-asemalle taksilla. Tästä eteenpäin muistikuvat menevät niin utuisiksi, etten taida edes yrittää enää. All in all, alan pitkästä aikaa taas muistaa, kuinka rentouttavaa ja mukavaa coneissa on käydä kun keskittyy mielenkiintoisiin ohjelmiin ja kavereihin ilman viimeisten parin vuoden seinäruusu-tunnetta. Thissss isss lifeeee~

Toivottavasti tein kotona näin. En muista. Voi olla, että jumitin koneella. Tumblr. Hups.