18.7.2014

Aasian tutkimus: 2014 pääsykoe, tulokset ja jatkot

Niin vain meni tänäkin vuonna, että pääsykokeissa jäätiin sinne varasijalle. Ei ihan hännille, mutta ei niin alkuunkaan että olisi toivoja (tämä ei kyllä kerro mitään, koska mielestäni edes varasija 1 ei ole kuin kidutuspenkki / slowpoke-vuoro seuraavaan kokeeseen). Tässä on sitten mielessä pyörineet aikaisempia vuosia enemmän, että mitä tällä vuodella nyt oikein tekee. Pitäisi olla jo kandi käsissä ja räpistelemässä kohti gradua, mutta sen sijaan laahaan pääsykoemudissa vielä. Ei ihan sellaista elämää, mitä olin nuorena kuvitellut, että tässä iässä eläisin.

Olkoon tämä viimeinen itseni hakkaaminen tällä erää.
Koska Aasian tutkimuksen ovet ovat mitä ilmeisimmin minulta suljetut tänä vuonna, on aika suunnitella tulevaa vuotta. Huomaan selkeästi, että minulla on aivan liian pitkä aika siitä, kun olen ollut koulussa. Liian pitkä aika siitä, kun olen saanut kirjoittaa esseitä ja asiatekstejä tiukoin kriteerein ja aikarajoin - muualle kuin Animeconiin, siis. Eikä se ole sama asia kuin opiskelu ja uusista, juuri opituista asioista kirjoittaminen opettajan arvosteltavaksi. Jotenka soitellessani muista asioista työkkärin kanssa sovimme myös, että käyn juttelemassa koulutusneuvojan tai vastaavan kanssa. Hieman kyllä epäilyttää, koska olen saanut jokseenkin sellaisen kuvan, että toivoisivat minun menevän ennemmin ammatilliselle linjalle (ja jos vielä kerran kuulen sieltä tiskin takaa, että "no mitenkäs olisi hoitoala", niin perkele) kuin yliopistoon. Mutta ei kai tuosta haittaakaan liene.

Olin vähän pohtinut, että josko seuraavaksi olisi vuorossa avoin yliopisto (historiaa tai äidinkieltä). Siellä siis petraisin niitä osa-alueita, mitä pääsykokeissa tulen tarvitsemaan. En vielä ole päättänyt, kumpaan hakeudun vai teenkö jonkinlaisen hybridiopiskelusuunnitelman, enkä tiedä, mihin jaksaminen riittää kun töissäkin pitää käydä ja muuta elämää elää. Vaikka Aasian tutkimus on tällä hetkellä prioriteeteissani hyvin korkealla. Työtilannekin kyllä on hieman epävarma, koska asiakasfirma, jolle töitä teen, antaa vain lyhyitä sopimuksia. Mutta eiköhän elämä lutviinnu, tällä hetkellä suurin osa asioista kuitenkin on hyvällä mallilla.

Kohti uusia haasteita.
(Ahahaha, tämän julkaisu on ajastuksella klo 07 aamulla, älkää kuitenkaan hetkeäkään kuvitelko, etten olisi ollut kirjoittamassa tätä todellisuudessa klo 03.)

16 kommenttia:

  1. Mun mielestä kuulostaa siltä, että et ehkä kerkeä lukemaan tarpeeksi töiden ohella? Anteeksi jos olen väärässä, saa korjata. Ite käyn töissä ja säästin koko syksyn pienestä palkastani(ja tulen tekemään tämän uudellen, huoh D:), jotta voin pitää lukulomaa edes kuukauden ennen koetta + käyttää osan kesälomastani siihen. Lisäksi tiputin tunnit niin minimiin, että saan juuri ja juuri elettyä kädestä suuhun. Omistauduin siis täysin, enkä päässyt vielä. Kaikki työnantajat ei tietenkään suostu tällaisiin järjestelyihin. Vaikka haluaisin vaihtaa työpaikkaa johonkin mieluisampaan, niin tämä on paras lukemista ajatellen ja sinne jään niin kauaksi aikaa, kunnes pääsen sisään. Töiden ohella oli pakko tehdä hirveän tarkka lukusuunnitelma. Lukemista tästä tähän ja x määrä tunteja päivässä/vkossa ja asioita käytynä. Hirveää ruoskimista sen on pakko olla. Suosittelen siis miettimään, voisiko esim töitä mitenkään vähentää ja omistautua tälle enemmän! Avoin yliopisto kuulostaa oikein hyvältä ja hyödylliseltä.

    Mieti myös varavaihtoehtoja, jos lukisit sivuaineena ensin ja vaihtaisit sitten pääainetta? Ite teen nyt näin, koska kolmas välivuosi ja haluan ensi kerralla oikeasti johonkin sisään, joten haen Aasian lisäksi muuhunkin, tosin itse varmaan sitten jään siihen toiseen pääaineesen, jos en pääse Aasiaan. Ymmärrän kuitenkin täysin, jos ei halua mennä opiskelemaan mitään vähemmän mieluisaa!

    Toivottavasti toi kirja ei vaihdu. Aika hilkulla, kun yleensä on kirjat 5 vuotta ja ensi vuonna olisi se 5. vuosi tuota kirjaa. Uskon että pysyy vielä tämän kerran. :3 tsemppiä ja kaikkea kivaa!

    - I

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeastaan tällä kertaa aikaa jäi aika hyvin, koska lyhensin työviikkoja ja lopulta pidin hieman lomaakin lukemista varten. Myös lyhennetyt päivät (kuusi tuntia kahdeksan sijaan) tekivät ihmeitä jaksamiselle. Toki aina olisi parempi, jos saisi useamman kuukauden vapaata vain opiskelua varten. Opiskelusuunnitelmat kyllä olivat tarkkoja, mutta voi olla, että keskityin liikaa vääriin aihealueisiin siinä.

      Sivuaineethan ovat avoimia vain niille, jotka ovat jo yliopistossa? Mikään paikka kun ei tärpännyt (ei sillä että olisin tosissani opiskellut muihin kuin Aasian tutkimukseen), ei taida olla mitään toiveita lukea tuota sivuaineena. :D Sitten sen pääaineen vaihdon jos haluaa, on aika rajallista tosiaan että mihinkä voi hakea (aka Helsingin yliopiston humanistiselle pitäisi päästä).

      Tsemppejä ja jaksamista sinullekin. :> Itse olen siinä hilkuilla, että tykkäänkö näistä kirjoista sittenkin, vai toivonko vaihdosta. Ärsyttää, etten tiennyt Aasian tutkimuksesta silloin, kun hissan tilalla oli se uskontokirja - sitä olisin varmaan ahminut ihan omaksi iloksenikin.

      Poista
  2. Semmonen ajatus, että kyllähän japania ja siihen liittyvää voi opiskella muuallakin kuin pääaineenaan. Ensimmäisenä tulee mieleen Joutsenon opisto (kestää kai kylläkin vain vuoden) ja Vaasa (josta voi jatkaa sitten Tukholman yliopistoon). Näihin pääseminen tuskin vaatii suurtaa vaivaa. Voihan muissakin yliopistoissa opiskella japanin kieltä ja esim. kulttuurintutkimusta, jossa sitten suuntautua Japaniin omatoimisesti. Ei Aasian tutkimus ole ainoa vaihtoehto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saahan sitä muuallakin, ja on tullut harkittuakin, mutta loppujen lopuksi tuo Aasian tutkimus vaikuttaa ainoalta, mitä luotan jaksavani opiskella alusta loppuun saakka. Ja sinne kuitenkin pyrkisin jatkuvasti, vaikka toisen paikan saisin jostakin - kunnes laki kieltää opiskelupaikan haalimisen jos sellainen jo on. Erityisesti sellainen ns. väliaikaisopiskelu jossain muualla tuntuu kovin turhalta, koska *sitten kun* pääsen Helsinkiin, siellä on kuitenkin pakollista aloittaa japani 1. kurssista (turhauttavaa päästä taas pänttäämään hiraganoja kun on jo useampi vuosi kieltä opiskeltu, mutta minkäs teet). Mutta näitä tulee aika ajoin kyllä harkittua ja tänäkin vuonna hain Aasian tutkimuksen lisäksi mm. alue- ja kulttuurintutkimukseen.

      Poista
    2. Anonyymi1/8/14 06:50

      Tuli vaan mieleen, että jos pystyy todistamaan riittävän kielitaitonsa, niin japanin 1.:lle kurssille ei tarvitse osallistua. Näin saat "korvaamalla kurssin" kätevästi sen 10 opintopistettä. Ei siellä turhaan istuteta ihmisiä penkillä hikoilemassa, vaan voit tehokkaana opiskelijana hyödyntää vapautuvan ajan opiskelemalla jotakin muuta. :D

      Poista
    3. Yliopiston sivuilla (http://www.helsinki.fi/aasia/opiskelu/opinto-opas/ohjeita.html) tosin lukee näin:

      "Kielikurssien korvaavuudesta: kaikkien aasialaisten kielten opiskelu aloitetaan kurssista 1 (Chinese 1, Japani 1, Korean 1, Hindi 1, Turkish 1, Sanskrit 1). Tämä koskee sekä pää- että sivuaineopiskelijoita. Ne opiskelijat, joilla on aasialaisista kielistä toisessa yliopistossa suoritettuja aiempia pääaineopintoja, voivat keskustella kielten yliopistonlehtoreiden kanssa mahdollisuudesta aloittaa kieliopinnot ylemmän tason kurssilta."

      Itsellä kun ei ole noita pääaineopintoja japanista tehtynä, vaan omalla ajalla ja osittain kansalaisopistolla käytynä. Mutta ihan hyvä tietää, jos käytännössä siellä ollaan rennompia kuin mitä sivuilla sanotaan. :)

      Poista
  3. Voi pylly! Olen pahoillani puolestasi! ._. Tuo iänikuinen hoitoalan tuputus on aivan käsittämätöntä, vaikka alan työllisyystilanteen takia ihan ymmärrettävää. Ei siitä kiinnostumaton jaksa sitä oravanpyörää sekä minimaalista palkkaa.

    Älä kuule stressaa ikääsi! Muistaakseni viime vuonnakin Itä-Aasian tutkimuksen opinnot pääaineena aloitti reilusti kolmikymppinen henkilö. Mitään yläikärajoja ei siis tunneta! Oletko selaillut avoimen yliopiston tarjoamia Itä-Aasian tutkimuksen opintoja? Jos niitä nimittäin järjestetään tarpeeksi paljon (= saat muistaakseni perus+aineopinnot suoritettua), niin sinulla on mahdollisuus anoa kys. aineen opinto-oikeutta, ja pääset kokeitta sitä opiskelemaan.

    Jos historiaa/suomen kieltä lähdet lukemaan pääsykokeet mielessä, niin tutustu erittäin tarkasti kurssisisältöön. Jos samat kirjat ovat käytössä vielä seuraavassakin kokeessa, niin osa kursseista lienevät turhan laajoja/paneutuvat turhan yksityiskohtaisesti "turhaan" aiheeseen X.

    Lämmintä loppukesää! Pyrin tsemppaamaan sinua parhaani mukaan täältä ruudun toiselta puolelta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Joo no, oravanpyöristä ja palkkatasoista viis (en tälläkään hetkellä nauti unelmapalkkaa), mutta hoitotyö itsessään on sellaista, että varmasti turhautuisin ja siitä seuraisi kuolleita potilaita. Turvallisempaa kaikkien kannalta, kun en mene paikkailemaan humalaisia tai vaihtelemaan vaippoja. :D

      Avoimen Aasia-kursseja on tullut selailtua mutta aika kehnosti löytyy oikein muuta kuin Kiina 1 tai vastaavaa. :/ Mutta säännöllisesti käyn niitä kyllä vilkuilemassa josko jotain mielenkiintoista ja/tai hyödyllistä olisi tarjolla. Pohdin hieman mahdollisuutta päästä erillisopinnoille, mutta pitää tuosta käydä juttelemassa vielä opintoneuvojan kanssa.

      Näin pitää tehdä. Ylipäänsä koen, että minulle on hyödyksi lähes mikä tahansa opiskelu, missä on deadlineja ja saa kirjoittaa esseitä ja asiatekstejä, saa taas tuntumaa opiskeluun. Se, että tämä vielä sivuaisi pääsykoeaiheita olisi vain erittäin läski kirsikka herkun päällä, haha. :D

      Kiitosta. ^__^

      Poista
  4. Mainostavat itseään Joutsenossa niin, että kuulemma 90-100% vuosikurssista suorittaa JLPT-tason N5 hyväksytysti. Tiedä sitten, onko tämä ihan mielekkäintä ajan- ja rahankäyttöä N4-tason suorittaneelle kaverille. Puhetilaisuuksien perustella onnistuvat kyllä nostattamaan harvinaisen tiiviin japanifanityttöryhmähengen, jos sellaisessa mukana oleminen nappaa.

    Varmaan tiedossa, mutta tosiaan muista humanistisista aineista pystyy ilmoitusluontoisesti vaihtamaan pääaineen japaniksi, kun perusopinnot muistaakseni molemmista on kasassa. Perusopintoihin taas ei kuulu ilmeisen byrokraattisista syistä itse kielikurssit, joita ei-aasiapääaineella pääsee jonottamaan weboodissa ilmoituspäivän aamuna kello 8. Afrikan ja Lähi-idän tutkimus on tässä mielessä ilmeinen toinen hakukohde, sillä siihen voi hakea rasti ruutuun-idealla Aasian tutkimuksen yhteydessä. Sanottakoon tosin, että nuo alkuaan erotettiin toisistaan juurikin siksi, että sisäänpäässeistä liian suuri osa valitsi sen japanin muiden kustannuksella. Muista tiedekunnista pääaineen vaihto on kait harkintakohtaista aka. lottoa.

    Työkkäriseteistä taas sen verran, että jollain hoitoalalla ammatinhaku on suht selkeää, siinä missä Japanin tutkimus ei valmista mihinkään ammattiin suoraan. Erinäisiä mielenkiintoisia työmahdollisuuksia kyllä on, mutta niitä pitää vähän eri tasolla kaivella ja tehdä itseään hyödylliseksi. Siinä on vähän se, palkkaako joku mieluummin kauppakorkeasta, valtsikasta tai aallosta jonkun sillä mielellä, että tokihan korkeakoulutettu ihminen nyt oppii ajan kanssa tarpeeksi kulttuurista ja kielestä, kuin nimenomaan niitä hyvin lukeneen ja muita aineita sivuaineilleen. Kääntäminen sitten vielä erikseen. Englanniksi käännetyn kaman kääntäminen tulee kummasti halvemmaksi kuin suoraan kielestä kieleen, ja senhän voi vielä plussana tehdä harjoittelijalla tai itseopiskelleella freelancekääntäjällä.

    Mitä taas ikään tulee eiköhän siellä tule tänäkin vuonna olemaan noin puolet parikymppisiä ja alle, loput sitten vaihtelevasti toista tutkintoa tekeviä, pääainetta vaihtavia, työelämässä olleita jne. satunnaisella määrällä pääsykoevuosia, johon sitten päälle suunnilleen yhtä kirjavat sivuaineilijat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei, itseäni houkuttaa enemmän pysyä kotoisassa ja edullisessa Turun kämpässä, mistä käsin saan käytyä töissä ja tarvittaessa avoimen yliopiston luennoilla. Jos kokisin Joutsenon auttavan elämässä pidemmällä tähtäimellä, todennäköisesti olisin siellä jo. :) Japanifani...tyttöryhmähenki kuulostaa arveluttavalta. Tällä hetkellä vielä totuttelen siihen, että suurin osa kavereistani pitää Japanista edes jollain tasolla; enemmän kun olen tottunut olemaan kaveriporukkani ainoa tai ainakin pahiten vinksahtanut, haha.

      Hoitoala kyllä työllistäisi, mutten oikein usko että oma pää sitä kestäisi saati että viihtyisin. Olen kyllä työskennellyt aiemmin ja par'aikaakin sairaalalla; aiemmin lasten virikeohjauksessa ja nyt toimistotyössä. Ihan siedettävää, mutten pitkällä tähtäimellä näe itseäni tällaisessa työympäristössä. Ja jos minut laittaa konkreettiseen hoitotyöhön, ennemmin tai myöhemmin tapan asiakkaan. Tai jään hermolomalle. Parempi välttää aloja, jotka saavat pelkällä ajatuksellakin minut tuskastumaan.

      Jeps, näin toivotaan. Pientä kauhunhikeä nostattaa ajatus, että erotun sitten kovasti joukosta kun pääsen opiskelemaan, vaikka varmastihan sieltä löytyy ties minkälaista (ja mistä lähtien olen muka pelännyt erottua joukosta, mihin katosi se minä, joka värjäsi hiuskuontalon vihreäksi heti lukion alkuun? :D ). Eiköhän näiden kanssa pärjätä. Vielä kun saisi luotettavan tavan ennustaa ensi vuoden pääsykoekirjat.

      Poista
  5. Anonyymi6/8/14 16:26

    Ensi vuonna kun haet niin kannattaa kyllä ehdottomasti rastia myös se Afrikan ja Lähi-idän tutkimus, sama pääsykoe mutta alemmat pisterajat. Näin itse pääsin sisälle ja jos ekana vuonna jo ottaa Aasian tutkimuksen perusopintoja sivuaineekseen niin pääaineen vaihtokin onnistuu heti ensimmäisen vuoden opiskelujen jälkeen. Afrikan tutkimuksesta tosin pääaineeksi kannattaa valita jokin sellainen, mihin opintotarjontaa olisi vuosittain tarjolla ainakin perusopintojen verran (esim. egyptologian keskimääräinen vuosittainen perusopintotarjonta 10op). Tenttiminenkin toki onnistuu jos aika vain sallii...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä. Hakkasin niin kovasti tänä vuonna päätä pöytään kun en ollut tajunnut, että noinkin voi tehdä. :/
      Kiitos vinkistä ja onnea alkaneisiin opintoihin. :)

      Poista
  6. Anonyymi6/8/14 23:12

    Kiva lueskella muiden kokemuksia näistä pääsykokeista, että osaa valmistautua asian vaatimalla ahdistuksella. :D

    Itselläni olisi juuri tarkoitus ensi vuonna tuota Aasian tutkimusta opiskelemaan hakea. (öh, lisää kilpailua... anteeksi...) Tänä syksynä olisin kuitenkin valmistumassa tradenomiksi (jota opiskelemaan hain varavaihtoehtona ja vahingossa pääsin sisään). Ensi vuoden jälkeenhän on tulossa ne vastavalmistuneiden kiintiöt Helsinkiinkin. Kuinkakohan paljon tulee vaikuttamaan tuo sisäänpääsymahdollisuuksiin... D:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahdistuksella? Tuskalla ja verensekaisella hiellä, tarkoittanet. ;)

      Ai ne viimein ottaa ensihakijakiintiöt? Awww yisss. Ei ne kuitenkaan kaikkia sellaisiksi voi laittaa, mutta aika näyttää, kuinka tämä hakuihin vaikuttaa.

      Poista
  7. Anonyymi8/8/14 16:19

    Jos ulkomaille lähtö on mitenkään mahdollista/kiinnostavaa, niin löysin esim hollannista leidenin yliopistosta itä-aasian tutkimusta! - i

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin olen vähän selaillut, että houkuttaisi keskemmällä Eurooppaa parin koulun tarjoamat opinnot, mutta tuntuu kyllä aika epärealistiselta lähteä tässä vaiheessa elämää ulkomaille asumaan. Varsinkin, köh, kun minusta ilmeisesti leivotaan *erään ison animetapahtuman* pääjärjestäjää. Ja ulkomailla raha-/kielitilanne huolestuttavat suuresti myös, tuntuu turvallisemmalta pitää jalat Suomen kamaralla vielä tällä hetkellä.

      Poista