Aasian tutkimus: pääsykoe

Eilen oli siis sekä odottamani että pelkäämäni pääsykoe Aasian tutkimukseen. Olen jo useamman kuukauden uhrannut lähes yksinomaan pänttäämiseen - pois ovat jääneet pelaamiset koneella ja pleikkarilla, vapaa-ajanlukemiset, suurinosa kanjien opiskelusta ja vaikka sun mistä. Elokuviakin on tullut katsottua vähemmän, lähinnä syömisen ajaksi olen telkkarin avannut. Avokki on saanut katsella elokuvia ja kiekkopelejä kuulokkeet korvilla. Japanista hilaamani hachimaki on pitänyt hiukset poissa silmiltä ja muistuttanut päivittäin, mitä varten opiskelen maailman verkkoja ja postpositiolausekkeita.

Hachimaki, jonka 2010 toin mukanani Japanista. Siinä lukee 合格 (goukaku), mikä tarkoittaa mm. kokeen läpäisyä.

Runsaasta ja monipuolisesta (muistiinpanoja, flashcardeja, miellekarttoja, muistisääntöjä, harjoituskokeita ja avokin tekemiä pistokkaita) huolimatta oloni on pitkälti ollut sellainen, että opiskeluni on tehotonta. Kertaamisten aikana päällimmäinen tunteeni oli ahdistus: oliko tässä kirjassa tällainenkin asia? Vaikka jo kolme vuotta olen näitä kirjoja lukenut ja opetellut. Tunne on ahdistava senkin vuoksi, että peruskoulu- ja lukioaikana tunsin oloni hyvinkin fiksuksi ja hyväksi oppijaksi. Ei juuri tarvinnut opiskella kirjoituksiin tai kokeisiin ja hyvin meni. Nyt olen jäänyt jo useana vuonna pääsykokeissa varasijoille. Ilmeisesti audio-visuaalinen oppimistapa taitaa olla minulle se paras: minulle riittää hyvin pitkälle, kun kuulen mielenkiintoisen opettajan luennoimassa tai joitain kaavioita ja kuvia kirjoissa tai dokumentteja televisiossa. Lukiossa en juuri koeviikolla kirjojani availlut. Audio-visuaalisuutta en osannut oikein tämänkertaisissa opiskeluissani hyödyntää.

Suurosa opiskelumateriaaleistani: kirjat, muistiinpanovihkot ja flashcardit. Miellekarttapino näyttää lähinnä suttuiselta paperinivaskalta eikä se mielestäni ansainnut päästä tähän kuvaan.

Eilen heräsin aamuseitsemän tienoilla opiskelemaan ja syömään aamupalaa. Hermostus tosin oli niin suuri, ettei ruoka meinannut painua alas. Ennen kotoa lähtöä puin serkkujeni Japanista minulle tuomat sukat - jospa ne toimisivat onnensukkina? Junassa väsytti, mutta luin historiaa ja yritin etsiä tärkeitä kohtia. Selailin hakemistoa, koska olin kuullut tärpin, että esseekysymykset etsitään hakemistosta suoraan. Kertasin kieliopissa foneemiset määrittelyt, mikä oli toinen kuulemani tärppi. Yhdeltätoista olin Helsingissä ja olo oli hieman eksynyt: mitä seuraavaksi, kun koe alkaa vasta kahdelta?

Tabi-tyyliset sukat, jotka serkkuni toivat minulle Japanin matkaltaan.

Päätin aloittaa päivän hakemalla kaupasta jotain sokeripitoista pitämään aivot toiminnassa. Ainoa asia, mitä muistan eräästä lukion ruotsinkirjastani, on sen aloituskappale joka ylistää sokerin vaikutuksia aivojen muisti- ja tietojenkäsittelytoimintoihin. Kaupassa oli melkoinen jono ja joku paikallinen mummeli vissiin päätti jäljellä olevan elinaikansa olevan kyllin lyhyt, että se oikeutti hänet kiilaamaan jonossa minun ja viiden muun noin parikymppisen edelle. Kiehutti, mutta ei noin vanhalle oikein kehtaa mennä mitään sanomaankaan kun koko kauppa varmaan katsoisi, että mitä tuo kakara kiusaa arvokasta vanhusta.

Sokerivaraston täydennyttyä salmiakilla, ED:illä ja kahdella geishapatukalla hakeuduin yliopiston lähelle kahvilaan teekupposelle. Meinasin saada hermoromahduksen nähdessäni kahvilassa toisen hakijan, joka pänttäsi kielioppia. Istuuduin tuuliselle terassille ja kaivoin vielä historian kirjan esiin pikaselailua varten. Aikaa kokeeseen oli noin kaksi tuntia. Teen juotuani kävin vilkaisemassa koetilan, että varmasti osaan oikeaan paikkaan - tänäkin vuonna - kunnes hakeuduin Picniciin täyttämään vatsaani, ettei kokeessa tarvitsisi kuunnella sen mouruamista. Syödessäni vilkaisin kännykkämuistiinpanoni läpi ja aloin sitten selailla kieliopin flashcardeja.

Hieman reilu tunti ennen koetta menin takaisin yliopistolle missä yllätyksekseni ei ollutkaan niin suurta ruuhkaa kuin olin odottanut. Löysin hyvin istumatilaa pöydän äärestä, missä istui parhaillaan neljä muuta hakijaa tekemässä viime hetken kertauksia. Selailin flashcardejani ja samalla juttelimme vähän kokeesta ja asioista ylensäkin. Pöydässä oli kaksi Koreasta kiinnostunutta tyttöä, historian opiskelija joka mietti alanvaihtoa sekä hieman ujompi tyttö, joka lähti pian jonnekin muualle. Siinä meni viime hetket ennen pääsykoetta kertaillessa ja jutellessa.

Koesalissa meinasin saada uuden hermoromahduksen pelkästään siitä, että piti odottaa pari minuuttia ennen kuin sai aloittaa. Mieleni pelotteli mitä omituisemmilla tehtävillä ja kysymyksillä - erityisesti pelkäsin esseetehtävää teollistumisen vallankumouksesta, jota en koskaan muista oikein.Viimein saimme aloittaa ja käänsin ensimmäisen tehtäväsivun esiin. En halunnut selailla eteenpäin, vaan tehdä tehtävän kerrallaan. Ja tehtävä tehtävältä oloni helpottui ja keveni: enimmäkseen tehtävät olivat niin helppoja, etten olisi niistä osannut unelmoidakaan. Ja sen vain sanon, että kannatti opetella ne foneettiset määritelmät kunnolla! Kahden sivun esseekin orjakaupan vaikutuksista sujui hyvin kun sain valvojalta  pyytämääni suttupaperia.

Koko koeaikaa kahdesta kuuteen en malttanut istua paikallani - en ole ikinä ollut kovin hyvä tarkistamaan koetta uudestaan ja uudestaan hermostumatta. Kun sain kokeen tehtyä parhaan kykyni mukaan ja tarkistettua noin puolitoista kertaa, palautin paperit ja poistuin salista ....muistaakseni hieman ennen viittä. Siellä sitten huomasin toisen näistä Korea-tytöistä ja istuimme penkille juttelemaan. Hän odotteli vielä kaveriaan, että jatkaisivat samaa matkaa junalle. Kohta koesalista tuli myös Aino, jonka olin tavannut kerran aikaisemmin Hapessa PC:n kirppiksellä, missä hän luki historian kirjaa niin paljon kuin ehti. Juttelimme vielä noin kuuteen kunnes lähdimme omille teillemme.

Olin hieman liian hermostunut pysymään vielä paikallani, joten harhailin Akateemiseen samalla, kun juttelin puhelimessa avokkini ja myöhemmin siskoni kanssa. En voinut estää itseäni ostamasta erästä pokkaria kun se edullisella lähti, mutta haikein mielin jätin muutaman japani-aiheisen hyllyyn odottamaan. Matkani jatkui Wrongiin missä testasin yakiniku-beefin ja tarkkailin kauhuissani millaista tahtia kännykkäni akku hupeni. Alkoi näyttää siltä, etten saisi kännykällä ostettua junalippua kotiin vaan pitäisi käydä tiskillä tai automaatilla. VR:n automaatit tosiaan eivät aina tykkää pankkikortistani, vaan ovat moneen otteeseen kieltäytyneet myymästä minulle lippua vaikka tilillä olisi käytettävissä rahaa. No, tällä kertaa lipunosto sujui onneksi ongelmitta ja pääsin junaan latailemaan kännykkäni akkua.

Kaverini ja toivottavasti tuleva senpaini Momo oli koevahtina (tosin eri salissa kuin minä), ja sai kiinni ensimmäisen (raportoidun) vilppiyrityksen humanistisessa tiedekunnassa viiteen vuoteen - hyvä Momo! Siellä joku kokelas oli vissiin ajatellut, ettei kukaan huomaa täydessä salissa jos hän vähän räplää kännykkäänsä. Juttelimme osan matkasta via FB kunnes Momo rupesi katsomaan animea ja minä aloin lueskella torstain koetta varten. Torstaina sitten odottaa toisen pääsykokeen (englanti) lisäksi työsopimuksen allekirjoittaminen.

Itse tosin keskityn jännityksellä odottamaan päivämäärää 2.7, jolloin tulokset julkaistaan. Olen täysin varma, että kokeeni meni läpi, mutta saa nähdä riittävätkö pisteet opiskelupaikkaan.