Tässä on kiireen lomassa tullut mietittyä raha-asioita ja laskeskeltua, josko saisin rahaa kasaan joko uuden vuoden tai kevään Japanin matkaa varten. Suuret suunnitelmat tuovat eläviä muistoja vuoden 2010 Japanin matkastani (6.-26.5.). Se oli ensimmäinen ulkomaanmatkani aivan yksin. Vaikka alun perin hieman yritinkin saada matkaseuraa, en usko että olisin voinut nauttia näistä viikostani yhtä hyvin (tai ainakaan samalla tavalla), jos mukana olisi ollut ennestään tuttuja. Tai ihan alun perinhän minun oli tarkoitus lähteä Eurooppaan reilaamaan, mutta kaverin työajat menivät uusiksi eikä isä suostunut päästämään minua yksin reilille. Tein sitten parissa minuutissa päätöksen, että "Japaniin sitten saat luvan päästää" - ja niinhän päästikin.
 |
| Tänne olisi taas päästävä. |
Olin juuri valmistunut syksyllä lukiosta (en voinut olla pidentämättä opintojani puolella vuodella saadakseni lisää latinan kursseja mahtumaan), ja ennen matkaa ehdin olla kolme kuukautta työharjoittelussa KYS:in lasten akuutilla, toimien viriketoiminnanohjaajana. Sieltä ja säästöistäni keräsin osan rahoista matkaa varten, osan taas maksoi isäni. Kilroyn kautta löysin noin 500 euron edestakaiset lennot, jotka isä oli luvannut maksaa lakkiaislahjaksi. Aluksi olin aikonut käyttää reppureissaajien yhteishuonemajoituksia, jolloin olisin saattanut selvitä jopa alle 10€/yö -majoituskuluilla, mutta isäni mielestä se vaihtoehto ei ollut hyvä ja turvallinen. Niinpä päädyimme ratkaisuun, että varasin keskimäärin 40€/yö-majoitukset isälleni, joka maksoi erotuksen. Tämän ansiosta pääsin sitten Kinosakissakin hieman hienompaan ryokaniin pariksi yöksi.
Mutta sitten itse matkaan. Päällimmäisenä mielessäni on saapumiseni Japaniin. Lento kesti useita tunteja ja sain kiireessä vaihtaa konettakin Pariisin kentällä. Vasta hieman ennen laskeutumista Naritan kentälle uskaltauduin keskustelemaan vieressäni istuvan vanhemman pariskunnan kanssa; kuinkas heillä oli reissu sujunut ja oliko mukavaa palata taas kotiin. Tarjosin salmiakkiakin maistettavaksi. Seikkailuhenkinen mies uskalsi maistaa, mutta rouva pudisteli päätään säälien, että enkö minä raukka tiedä millaisia oikeat karkit ovat - ja kaivoi minulle makean kirsikkakarkin. Nam!
Mutta sitten itse matkaan. Päällimmäisenä mielessäni on saapumiseni Japaniin. Lento kesti useita tunteja ja sain kiireessä vaihtaa konettakin Pariisin kentällä. Vasta hieman ennen laskeutumista Naritan kentälle uskaltauduin keskustelemaan vieressäni istuvan vanhemman pariskunnan kanssa; kuinkas heillä oli reissu sujunut ja oliko mukavaa palata taas kotiin. Tarjosin salmiakkiakin maistettavaksi. Seikkailuhenkinen mies uskalsi maistaa, mutta rouva pudisteli päätään säälien, että enkö minä raukka tiedä millaisia oikeat karkit ovat - ja kaivoi minulle makean kirsikkakarkin. Nam!
Japan Railpass kourassani löysin helposti oikean junan ja aloitin matkani kentältä kohti Uenoa. Kohta seuraa matkani ikimuistoisin hetki! Uenon asemalle saapuessani kello oli jo lähellä keskiyötä, oli pimeää ja tihkutti. Kysyin aseman työntekijältä, mihin suuntaan minun tulisi lähteä päästäkseni Asakusa-dorille ja hän ystävällisesti saattoi minut toiselle puolelle rakennusta, ovelle saakka ja vielä osoitti oikean kadun suunnan. Kiitin häntä ja tihrustelin pimeään että onpas hassua, kun näin isossa paikassa on varaa kävelykatuun. Ei lainkaan autoja tai autotietä. No, lähdin sitten kävelemään ja jo muutaman metrin jälkeen huomasin että enhän minä ollutkaan katutasolla vaan jonkin sorttisella kävelysillalla varsinaisten teiden yläpuolella.
Hetken aikaa tutkiskelin ympäristöäni, kunnes löysin rappuset ja aloin raahata painavaa laukkuani alas. Maan pinnalla totesin varmasti löytäneeni Asakusa-dorin - vaikken nähnytkään kadun nimikylttiä missään (en oikeastaan odottanutkaan sellaista löytäväni), oli kyseessä suuri tie kuten printtaamassani Google Mapissakin. Kävelin siis ehkä viitisen minuuttia ja yritin kartastani tihrustaa, meninkö nyt varmasti oikeaan suuntaan. Alkoi kuitenkin tulla vähän epävarma olo kun alun perin katsomiani maamerkkejä ei alkanut näkymään, joten pysäytin erään ohikulkijan ja kysyin, oliko tämä iso tie Asakusa-dori. Hän naurahti ja totesi, että takaisin asemalle vain ja kohti sitä "oikeasti" isoa tietä, että Asakusa-dori olisi tätä isompi. Sillä hetkellä oli vaikea kuvitella isompaa tietä olevankaan, mutta kiitin neuvosta ja palasin Uenon asemalle.
Pian löysinkin vielä isomman tien, ja tällä kertaa siinä jopa luki kanjein ja joko hiraganoin tai romajilla (en muista, kumminko) tien nimi. Tien kulmassa painoin mieleeni yhden 24/7 auki olevan kaupan, josta päätin hakea iltapalaa, ellei jotain olisi vielä lähempänä majoitustani. Ehdin kävellä ehkä muutaman minuutin, kun minut pysäytti vanhempi liituraitapukuinen herrasmies. Hän oli hyvin siisti ja jonkin verran jo harmahtunut, ja toi vahvasti mieleeni yakuzan. No, juttu paranee: hän kysyi, olinko menossa Oak Hostelliin. Sinnehän minä, vaikken ollut kertonut kenellekään muulle kuin vanhemmilleni Suomessa, missä aioin yöpyä matkani ajan. Vastasin myöntävästi ja hän ilmoitti näyttävänsä tietä. En muista tarkalleen, mitä puhuimme kävellessämme, mutta sen verran muistan, että hän tiesi kysymättä minun tulevan Suomesta ja kertoi, että hänellä joko oli ystäviä Suomessa tai hän oli käynyt siellä. En ollut kertonut kuin lentokoneessa vierelläni istuvalle pariskunnalle, mistä maasta olin kotoisin - jos heillekään.
Sydän kurkussa seurasin tätä vierasta miestä, kun hän vei minut sivukujille. Seurasin sivusilmällä reittiä kartastani, ja menimme todellakin oikeaan suuntaan vaikka olisinkin itse kulkenut Asakusa-doria pitkin pidempään. Ehdin jo vähän miettiä, että mihin sitä olin pääni nyt pistänyt, kun hän yllätti minut sanomalla, että olimme perillä. Hän osoitti kujan päähän, missä Oak Hostelin kyltti todellakin näkyi. Käännyin kiittämään, mutta mies oli jo poissa. Hieman hämmentyneenä mutta hyvilläni mielenkiintoisesta matkaseurasta menin respaan ja kirjauduin sisään. Kuvailin miehen ja kysyin, oliko hän kenties töissä täällä tai jonkun tuttu, mutta kukaan respassa ei tunnistanut miestä kuvauksestani.
No, sain huoneeni avaimen ja kävin heittämässä tavarani pieneen tatamihuoneeseeni. Otin jonkin verran Helsingin kentälle tilaamistani jeneistä mukaan ja lähdin metsästämään iltapalaa lähimmästä 24/7 aukiolevasta kaupasta. Pahoittelen allaolevien kuvien laatua; matkassani oli melko kehno kamera ja sitäkin kehnompi kuvaaja.
Seuraava päivitykseni tulee koskemaan Animeconia X. Myöskin näin vauhtiin päässeenä tulen takuulla päivittämään epämääräisiä muistoja (ellen löydä jonkinlaista päiväkirjaa tms. tuolta ajalta) ja huonolaatuisia kuvia 2010 reissustani - pysykää kanavalla.
Hetken aikaa tutkiskelin ympäristöäni, kunnes löysin rappuset ja aloin raahata painavaa laukkuani alas. Maan pinnalla totesin varmasti löytäneeni Asakusa-dorin - vaikken nähnytkään kadun nimikylttiä missään (en oikeastaan odottanutkaan sellaista löytäväni), oli kyseessä suuri tie kuten printtaamassani Google Mapissakin. Kävelin siis ehkä viitisen minuuttia ja yritin kartastani tihrustaa, meninkö nyt varmasti oikeaan suuntaan. Alkoi kuitenkin tulla vähän epävarma olo kun alun perin katsomiani maamerkkejä ei alkanut näkymään, joten pysäytin erään ohikulkijan ja kysyin, oliko tämä iso tie Asakusa-dori. Hän naurahti ja totesi, että takaisin asemalle vain ja kohti sitä "oikeasti" isoa tietä, että Asakusa-dori olisi tätä isompi. Sillä hetkellä oli vaikea kuvitella isompaa tietä olevankaan, mutta kiitin neuvosta ja palasin Uenon asemalle.
Pian löysinkin vielä isomman tien, ja tällä kertaa siinä jopa luki kanjein ja joko hiraganoin tai romajilla (en muista, kumminko) tien nimi. Tien kulmassa painoin mieleeni yhden 24/7 auki olevan kaupan, josta päätin hakea iltapalaa, ellei jotain olisi vielä lähempänä majoitustani. Ehdin kävellä ehkä muutaman minuutin, kun minut pysäytti vanhempi liituraitapukuinen herrasmies. Hän oli hyvin siisti ja jonkin verran jo harmahtunut, ja toi vahvasti mieleeni yakuzan. No, juttu paranee: hän kysyi, olinko menossa Oak Hostelliin. Sinnehän minä, vaikken ollut kertonut kenellekään muulle kuin vanhemmilleni Suomessa, missä aioin yöpyä matkani ajan. Vastasin myöntävästi ja hän ilmoitti näyttävänsä tietä. En muista tarkalleen, mitä puhuimme kävellessämme, mutta sen verran muistan, että hän tiesi kysymättä minun tulevan Suomesta ja kertoi, että hänellä joko oli ystäviä Suomessa tai hän oli käynyt siellä. En ollut kertonut kuin lentokoneessa vierelläni istuvalle pariskunnalle, mistä maasta olin kotoisin - jos heillekään.
Sydän kurkussa seurasin tätä vierasta miestä, kun hän vei minut sivukujille. Seurasin sivusilmällä reittiä kartastani, ja menimme todellakin oikeaan suuntaan vaikka olisinkin itse kulkenut Asakusa-doria pitkin pidempään. Ehdin jo vähän miettiä, että mihin sitä olin pääni nyt pistänyt, kun hän yllätti minut sanomalla, että olimme perillä. Hän osoitti kujan päähän, missä Oak Hostelin kyltti todellakin näkyi. Käännyin kiittämään, mutta mies oli jo poissa. Hieman hämmentyneenä mutta hyvilläni mielenkiintoisesta matkaseurasta menin respaan ja kirjauduin sisään. Kuvailin miehen ja kysyin, oliko hän kenties töissä täällä tai jonkun tuttu, mutta kukaan respassa ei tunnistanut miestä kuvauksestani.
No, sain huoneeni avaimen ja kävin heittämässä tavarani pieneen tatamihuoneeseeni. Otin jonkin verran Helsingin kentälle tilaamistani jeneistä mukaan ja lähdin metsästämään iltapalaa lähimmästä 24/7 aukiolevasta kaupasta. Pahoittelen allaolevien kuvien laatua; matkassani oli melko kehno kamera ja sitäkin kehnompi kuvaaja.
 |
| Ei ihan ekalta illalta tämä kuva; tuo vihreä paketti on Akihabarasta ostamani matkasetti mahjong-tiiliä. |
 |
| Tässä hieman lisää huonettani - "koristeltuna" monilla tavaroillani. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti