27.5.2014

Kokeeseen alle 10 tuntia

Pikapäivitystä tähän väliin, koska suoraan sanoen pelottaa aivan pirusti enkä saa nukuttua. Päivitän tätä sitten jälkikäteen siistimmäksi. ;) Ehkä. Hermot hellittävät hieman, kun tässä kertailen kielioppia, mutta nukutuksi en nyt saa. Huonompi juttu.

Fiilikset.

Viimeisimmän viikon aikana tuntuu, kuin joku olisi ottanut pääkopastani tulpan pois ja juoksuttanut kaiken tiedon ulos. Olen opiskellut lähes päivittäin viime vuodesta saakka, mutta tällä hetkellä osaan vain tylsänä toistella virkkeitä trooppisesta puutarhaviljelystä. Tai rallatella lorua, josta löytyvät kaikki suomen diftongit. Hyödyllistä, vai mitä?
Enkä panikoi. Sinä panikoit.

Tällä hetkellä porskutellaan tunnin päikkäreiden ja matchan voimin eteenpäin. Tarkoitus olisi saada edes hetkeksi unta kunhan paniikki hellittelee hieman hyistä otettaan (vannon, että jos saan tästä hyvästä takotsubon tai flimmerin niin tapahtuu kauheita). Rytmihäiriöt iskenevät takuuvarmasti väsymyksen vuoksi, mutta se ei menoa tässä iässä vielä haitanne.

See if I care!
No, onnea muille kokeeseen osallistujille sekä etukäteispahoitteluni samassa salissa koetta suorittaville: aion sabotoida keskittymistänne rouskuttamalla kovia karkkeja koko kokeen ajan. >( ...tai mieli tekisi, en halua väsymyksen, kauhun ja makean yhteisvaikutuksena iskevää pahoinvointia kesken kokeen. :D No, tämä hermokimppu jatkaa vielä hetken infinitiivien parissa. Buh!

No, koe, täältä tullaan anygays.

10 kommenttia:

  1. Tsemiä kanssahakija! Ite salissa s1 ja korvatulpat mukana, jos sattumoisin siellä olet :D mullakin oli pieniä uniongelmia, mutta onneksi viime yönä keräsin ihan järkevän unisaldon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salissa PI istuskelin, mutta ei saanut paljoa häiriköityä; väsymyksen takia tulee liian helposti huono olo joten suurosa turkkareista jäi syömättä.

      Poista
  2. Moi!

    Tulin itse juuri äsken Aasian tutkimus valintakokeesta. Olo on outo, koska pääsykoe oli outo.

    Kuinka vaikeaksi koit tämän vuoden pääsykokeen vai olenko minä ainoa, joka tuskissaan täällä miettii, että mitä oikein tapahtui?

    On paljon asioita mihin olisin voinut vastata, mutta kun ei kysytty!!

    T: Elisabet, haaveena japanin opiskelu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teen tänään vielä oman postauksen itse kokeesta, mutta kieltämättä oli hieman jännä.

      Poista
  3. Hei, Miten meni pääsykoe sinun osaltasi? mitä olit mieltä kokeesta ja laskitko että montako pistettä mahdollisesti olisi voinut tulla? Minusta koe oli tosi vaikea. Vaikeampi kuin viimevuonna ainakin. Saas nähdä miten käy.
    Cami

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laskin sen verran, että läpi tuo ainakin meni, mutta saa nähdä sitten, että mitenkä meni suhteessa muihin. Oli ihan mielenkiintoinen koe kyllä. :o

      Poista
  4. Odotan jo innolla, mitä kirjoitat kokeesta! Musta koe oli aika yksityiskohtainen, ehkä joillekkin haastavakin? Haluaisin tietää, oliko se muiden mielestä haastava. Outoa (ja kivaa omasta mielestäni), ettei ollut esseetä ollenkaan! Afrikkakielitehtävässä meinasin eka panikoida, mutta taisin kuitenkin ymmärtää sen pointin kunhan vähän chillasin. t. se anonyymi, joka kirjoitti tohon edellistä postausta edeltävään ekana :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että tuntuu hyvältä näin conin jälkeen. Mäkin tykkäsin afrikkakohdasta suht ok, mutta yksi kohta siinä jäi hämmentämään. :o

      Poista
  5. No mites meni? Kyselin varovasti muilta osallistuneilta, eivätkä olleet tyytyväisiä suoritukseen. Oli ollut vaikea (ite en siis osallistunut).

    Minua kiinnostaa tietää, miten paljon erilainen oli viime vuotisiin verrattuna, mitä asioita kysyttiin historian puolella ja mistä aiheesta täytyi kirjoittaa essee? Saa kertoa kyllä kaikesta muustakin, mitä satut muistamaan. Pahoitteluni, olen kamala kyylä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittelen omaa postausta vielä kokeesta tänä yönä, mutta pääasiassa kai meni suht hyvin. Yhdestä osiosta tosin jäi todella paha jälkimaku suuhun. Kyylätä saa. :D

      Poista