Aasian tutkimus: 2014 pääsykoe, jälkifiilistely

En kai vain aloittanut liian positiivisesti, kun jo otsikossa on sana "fiilistely"? Itse yhdistän sen yleensä positiivisiin asioihin. Tästä tosin on positiivisuus kaukana. Jos joku lukija odottaa iloista happy-go-lucky-päivitystä ihanan helposta 1+1=2 -kokeesta, etsikää muualta. En tosin aio pelkästään negatiiviseksi tekstiä jättää, koska koe ei myöskään ollut vaikein mahdollinen – saati sitten mahdoton. Varautukaa myös pitkään tekstiin. Ja gifeihin. Olen viimeisimmän puolen vuoden ajan kerännyt ja säästänyt aimojoukon angst-gifejä ym. tätä tekstiä varten.

Ensinnäkin koetta edeltävästi olin melko huolissani historiassa pärjäämisestäni. Ihan jopa syystä; kirjan alkupuoli tuli kerrattua suht hyvin, mutta loppupuolisko olisi kaivannut paljon enemmän huomiota kuin olin sille antanut. Tuntui, kuin olisin unohtanut kaiken (onneksi en sentään), mutta typeryyksissäni kuuntelin kun lähipiiri vakuutteli, että muistan kyllä kaiken sitten kokeessa. VIRHE. Paniikki oli oikeasti nielaissut suurosan historiasta pois muististani. Kielioppi onneksi istui oikein tukevasti pääkopassani.

 

Aivot hoi, olisi aika toimia.

Toisekseen, yritin saada nukuttua ennen koetta, ja meninkin petiin hieman ennen keskiyötä. Jätin historian kirjan toiseen huoneeseen. VIRHE. Olisi pitänyt yrittää lueskella sitä historiaa, niin hyvän lykyn olisin jopa nukahtanutkin yön aikana. Tai oppinut jotain. Olin laskenut pitkälti historiapaniikissani sen varaan, että aamulla ehtisin lukea nelisen tuntia ennen koetta – ei pelkästään paniikkiopiskeluina, vaan myös koska lukeminen oikeasti rauhoitti hermojani aika paljon ja sai minut rentoutumaan. No, loppujen lopuksi pyörin hereillä keskiyöstä aamuviiteen ja nukahdin sitten vaivaisia minuutteja ennen herätystäni. Tässä vaiheessa päätin, että vähät siitä monen tunnin aamulukemisesta, ja laitoin itselleni kahden tunnin torkun. Seitsemältä oli sitten hyvin fiksu ja osaava olo, kun meinasin simahtaa suihkuunkin.

Koska aina ei vaan suju. Ei edes joka kerta.

Jälkikäteen kuulin japanilaisesta legendasta, että jos ei saa nukutuksi, se johtuu siitä, että on hereillä jonkun toisen unessa. Kuka ikinä olitkin, älä enää koskaan uneksi minusta ennen kokeita tai minä löydän sinut. Ja teen kamalia.

 

Aamun mittaan lähti adrenaliini virtaamaan ja piti hienosti yllä energiatasoa, vaikka keho yritti kieltäytyä aamupalan ja nesteen tarjoamasta lisäenergiasta (aspiraatiopneumonia, täältä tullaan taas). Yliopistolla olin sitten melkein tuntia ennen koetta ja hermoilin, kunnes sain historian kirjan taas nenäni alle ja maailma rauhoittui tuntuvasti. Kunnes tuli aika siirtyä koesaliin.

Joopa joo. Olisi pitänyt hakea se suunnittelemani tee lähikuppilasta.

Koe oli melko… sanoisinko mielenkiintoinen. Siltä osin, kuin siitä yli kymmensivuisesta nivaskasta muistan. Paniikki ja univaje ovat tyhjentäneet paljon siitä, mitä oli muistissani jäljellä koe-illan aivojentyhjennysoperaation jälkeen. Muistan ärtyneeni pahasti historian määrittelytehtävästä – ja siinä myös suoriuduin kokeen tehtävistä huonoiten. Jopa pyyntö määritellä ”Mani” sai vereni kiehumaan, vaikka sen muistinkin: muistin nimittäin myös, että Manista oli kerrottu eniten juuri sillä pikkuprintillä sivun alalaidassa. VOC jäi tyhjäksi, ja kokeen jälkeen sain toisen ison verenkiehahduksen, kun sitä ei löytynytkään kirjan hakemistosta (sain googlettaa, mokomakin Hollannin Itä-Intian kauppakomppania). Juuri tämä historian määrittelyosuus jätti sen verran pahan maun suuhun, että hyvin pitkän aikaa oli sellainen olo, että koko koe meni penkin alle, kunnes myöhemmin analysoin mietteitäni ja sain todeta suurosan kokeesta menneen oikeastaan melko hyvin.

Mitähän muuta sitä muistan kokeesta… kielioppi oli mielenkiintoinen. Kuulin jälkikäteen ihmisten kysyneen valvojilta, kuuluiko kokeeseen lukea jokin kolmaskin kirja. Aiemminhan kielikysymykset ovat olleet lähes 100 % suomea koskevia (joukossa pari sukukieliin liittyvää sekä historiassa sai muistaakseni joskus määritellä kreolia tms.). Tällä kertaa tuli kysymyksiä liittyen johonkin afrikkalaiseen kieleen (nimeä en muista) ja englannin ääntämiseen. Afrikan kysymyksessä annettiin muutama kielen sana taivutettuna ja käännöksineen. Ensin niistä piti erotella taivutuselementit (tms.) pystyviivoilla, seuraavalla sivulla taas selostaa, että mitä mikin elementti tarkoitti ja lopuksi vielä verrata niiden järjestystä suomen kielen vastaaviin. Englanti-kysymyksessä saimme muutaman sanan monikossa sekä niiden ääntämisohjeet hakasuluissa, ja piti määritellä, mikä pääte tulee missäkin ääntämisympäristössä – jos oikein muistan. Vaihtoehtoja olivat siis [iz], [z] ja [s].

Fine. Täyttäkää koe kysymyksillä, mihin pääsykoekirjat eivät meitä valmentaneet. See if I care b*tches!

Afrikka-kysymyksestä pidin melkoisesti, vaikka yksi kohta siitä jäikin stressaamaan. Päättelin, että sanat muodostuvat niin, että ensin tulee persoona, sitten tempus ja lopuksi verbin vartalo. Näin se sujui ainakin ensimmäisen sanan kohdalla. Toisessa sanassa taas oli kolmannen persoonan sanoihin kirjattu futuuri-tempukseen yhdistämäni taivutuselementti, mutta käännöksissä (suomi, ruotsi) nämä sanat oli käännetty preesensiin. Vai imperfektiin? En muista enää. Haluaako joku selittää, joka kenties tajusi minua paremmin, miksi tuo tempukseksi käsittämäni osio käyttäytyi noin hassusti tokassa sanassa? Englanti-kysymys sai päänvaivaa aikaiseksi, koska olen huono tällaisissa. Olin toki päntännyt suomen foneettiset määritelmät (joista ei tietenkään ollut kuin… oliko yksi kysymys totta / ei-totta –kohdassa?).

Minä. Olin. Päntännyt. Niitä. Kirottuja. Foneettisia. Määritelmiä. YHDEN KYSYMYKSEN TAKIA, HMM?? Halusin siitä 5 pistettä, kuten muistaakseni viime vuonna sain. NIIN.

Totta / ei-totta -tehtävät olivat siunaus, vaikken kauheasti korkeampiin voimiin uskokaan (krhm, paitsi ehkä omistamiini onnenamuletteihin). Niistä keräsin mahdollisesti suurimman (prosentuaalisen?) pistesaldoni. Myöskin kaksi lyhyttä (voiko niitä sanoa edes esseiksi?) tekstiä suomen kieleen liittyen tuovat todennäköisesti täydet pisteet. Niiden tarkkoja kysymyksiä en enää muista, mutta taisivat liittyä suomen peruspiirteisiin ja vastaavaan. Olen onnellisesti unohtanut kaiken, paitsi suuren itseluottamukseni näihin kysymyksiin liittyen.

Suomen kielen peruspiirteet sun muut tuli luettua.

Koe oli osaltani melko pian ohi, en saanut neljää tuntia kulumaan salissa sitten millään. Varsinkin, kun väsyneenä alkoi olla jo oikeasti huono olo eivätkä turkinpippurit nenäni alla auttaneet asiaa. Parisen tuntia taisin kokeessa istua, kunnes yhdentoista tienoilla kävin kokeen vielä viimeisen kerran läpi ja palautin mokoman – syteen tai saveen. Ulkopuolella tutkiskelin tapani vastaisesti vielä muutamia kohtia historian kirjasta (kieliopin suhteen olin sikäli luottavainen, etten siitä mitään tarkistellut), ennen kuin viestitin K:lle olevani vapaa ja ahdistunut.

K:ta odotellessani kävin ostamassa ahdistukseen teetä, koska sen parempaa rauhoittavaa saa etsiä. Pari pussia irtoteetä kotiin ja töihin, ja sitten etsiydyin Coffee Housen perukoille odottamaan K:n saapumista keskustaan. Ahdistelin ja yritin hukuttautua teekuppini pohjalle, kunnes K soitti puolen tunnin rauhoittelupuhelun (?) bussista. Puhelun jälkeen ehdin hetken aikaa upottautua ficcien lukemiseen, kunnes K jo saapuikin seurakseni. Olimme sopineet ennakkoon aivojen tyhjennyksestä kokeen jälkeen ja pääsimmekin melko pian sopuun elokuvasta, jonka kävimme katsomassa. Outolintu on aika mielenkiintoinen toimintapläjäys vahvalla Nälkäpeli-hengellä, ja muutama kaunis sivuhahmo sai kuin saikin minut unohtamaan kokeen ja sen tuoman ahdistuksen pariksi tunniksi. Elokuvan jälkeen seurailin K:ta hetken aikaa, kunnes sovimme tapaamisesta M:n kanssa.

Kenellä on parhaat kaverit? Minulla! Työkaveri lupasi viedä leffaan ja toinen kaveri lupasi herkkuillan w/sushi tai mitä ikinä keksimmekin, jahka palaan Turkuun.

M on Helsingin yliopiston opiskelija ja tänä(kin) vuonna toimi koesalin valvojana, joskin eri tilassa kuin missä minä olin. Hetken aihetta pääni sisällä pakoiltuani vaihdoimme ajatuksia kokeesta ja sen aiheuttamista reaktioista. Itse en tuossa vaiheessa vielä tiennyt muiden reaktiosta kokeeseen juuri muuta, kuin että miellyttävän suuri massa ilmeisesti luovutti ja poistui kokeesta heti, kun se oli mahdollista. En edes yritä peitellä vahvaa kilpailuviettiäni ja vahingoniloani. Toki toivon, että kaikilla olisi mennyt koe hyvin ja menestyksekkäästi, mutta samaan aikaan olen niin kyllästynyt välivuosiin ja siihen, kuinka tuntuu ettei elämä etene ilman opiskelupaikkaa, että otan ilolla vastaan uutiset kaikkien muiden epäonnistumisista (koska tämä parantaa omia mahdollisuuksiani; ei koska haluaisin olla vahingoniloinen ilkeyttäni).

M:n kanssa sitten juttelimme ja kiertelimme keskustaa. Pikkuhiljaa historian määrittelytehtävän jälkeensä jättämä syvä epätoivo ja raivo alkoivat väistyä, ja tilalle tuli olo siitä, kuinka suurin osa kokeesta kuitenkin meni aika hyvin. Ei ehkä yhtä hyvin, kuin viime vuoden koe meni, mutta ehdottomasti siitä tulee tarpeeksi pisteitä, että menee läpi. Valitettavasti vain läpimeno ei riitä vielä opiskelupaikkaan… M:n lisäksi huomiota koeangstista veivät poikatyttö!helsingittäret. Aivan uskomatonta, kuinka Helsingissä tulee aina vastaan paljon enemmän juuri minun tyyppiini sopivia kauniita ihmisiä, kuin missään muualla (no, ehkä Italiassa saatoin kuolata hieman enemmän). Keskittymiskyky rakoili sitä tahtia, että kiitin onneani, ettei koesalissani ollut samanlaisia upeita ilmestyksiä; en olisi varmaan vieläkään saanut koetta valmiiksi muuten. Uskomatonta, miten aivot välillä taantuvat sellaiselle teinipoika-asetukselle, että jää lause kesken kun lyhythiuksinen poikatyttö kävelee ohi.

Ei liity tähän gifiin, mutta arvatkaa ovatko lempihahmojani 4evah mm. Viola (She's The Man) ja Mizuki (Hana-Kimi).

Kiertelyn jälkeen kävimme M:n kanssa vielä istuskelemassa Raxissa viimeisen tunnin ennen paikan sulkemista, kunnes sateen halki läksimme omiin suuntiimme lepuulle. Taivaltaessani kohti bussipysäkkiä jäin vahingossa japanilaisen turistilauman keskelle, ja sain hetken aikaa salakuunnella tuota kaunista kieltä (ja naureskella, kun nuorehko nainen yritti juosta vanhaa äitiään kiinni antaakseen tälle sateenvarjon, kun vanhempi rouva vain tuhahteli, että ei sade häntä tapa). En ilmeisesti ole pääsykoehuumassa päässyt kaikkea japaniani unohtamaan.

Ehdin juuri ja juuri bussiin, ja sainkin sitten soitettua äidilleni. Hän oli yrittänyt soittaa päivän aikana ainakin kolmesti, mutten ollut halunnut jutella vielä muiden seurassa ollessani. Siinä meni sitten bussimatka rattoisasti koekauhuja läpikäyden. Tätini luokse päästyäni jaksoin hetken aikaa jalkeilla, kunnes kaaduin tajuttomana petiin.

Kanttuvei!Mika on kanttuvei.

Siinäpä se, mitä muistan. Jos joku muistaa vielä enemmän kokeesta (tehtäviä, mitä en muistanut tässä mainita tai sen afrikkalaisen kielen nimen ym.), kommentoikaa mieluusti. Samoin, jos joku ymmärsi siitä Afrikka-tehtävästä enemmän kuin minä! Kertoilkaa muutenkin, kuinka koe on sujunut ja otan mieluusti vastaan linkkejä, jos teillä on blogeja (jos ette halua, että julkaisen nämä kommentit, mainitkaa siitä ja kommentit blogi-linkkeineen jäävät vain minun tietooni). Nyt vielä yksi koe (maanantaina) edessä, ja pääsen palaamaan kotiin ja aloittamaan paniikki-kiire-cosplaynteon, jotta saisin ehkä jotain valmiiksi Desuconiin.