27.12.2013

JLPT:tä ja muuttoja

Näinhän se vain on lähes täysi kuukausi nyt JLPT:stäkin ehtinyt vierähtää ja olen joululahjaksi saanut uuden (vihdoin viimein toimivan ja itse valitun) tietokoneen, jolla pääsee päivittelemään. Tuli myös isomman puoleinen elämäremontti koettua alkukuussa, kun pääsi exän nurkista muuttamaan omaan kämppään. On kyllä meinannut välillä sen verran keittää... Mutta ihan hyvä saada nyt rauhassa laitella omaa elämää takaisin kuntoon ilman, että tarvitsee kuunnella kuinka toinen harrastelee keimalupuheluita viereisessä huoneessa. Meni nimittäin JLPT enimmäkseen nukkumiseksi kun edeltävän yön olin viettänyt pitkällä yölenkillä kun ei jaksanut sellaista randomeille ihmisille keimailua omassa kotonaan kuunnella.

Uusi rakkauteni, Kyoukai no Kanata

Suurinosa bussimatkasta Helsinkiin JLPT:hen meni torkkuessa kun sen verran oli väsymystä parin tunnin yöunien jäljiltä. Helsingissä ehdin käydä rauhassa aamupalalla ja stalkkailla kahvilassa viereisen pöydän JLPT-kohtalontovereita - ainakin päätellen heidän paniikinomaisesta viimehetken japanin pänttäilystään. Kampista kun siirryin koepaikalle oli bussi täynnä kanssakokelaita myös ja kolmen kanssa sitä tuli juteltuakin ja aikaa vietettyä. Erityisesti yhden englantia puhuvan jätkän kanssa jatkettiin sitten kokeen jälkeen Pokemon-iltaan.

Itse koe oli osittain helppo ja osittain aivan liian vaikea. Olin ilmeisesti päntännyt paljon vääriä kanjeja kun tekstissä vilisi vieraita merkkejä. Toisaalta paljon oli myös tuttua. Ensimmäinen osio, sanasto ja kielioppi (?), menikin kohtalaisesti, vaikka aika olikin hyvin tiukilla koko ajan. Toinen osio, luetunymmärtäminen, meni puolestaan aivan päin mäntyjä. Siinä vaiheessa nimittäin oli ehtinyt väsymys ottaa vallan ja piti tehdä töitä etten nukahtanut koepapereiden päälle. Keskittymistä ei yhtään auttanut se, että yksi kokeen valvojista oli aika söpö. Viimeinen osio elikkä kuuntelu oli sellainen, mitä moni tuntui kiroavan paljonkin, mutta se oli aivan naurettavan helppo. Vain yksi kohta meni täysin ohi, kun kysymyksen kuuntelun sijaan tuijotin sitä söpöä valvojaa. Aijai, mutta muuten uskoisin saavani kuuntelusta täydet pisteet. Ellei joku kompa jäänyt huomaamatta.

JLPT:n jälkeen sitä olikin melko nopeasti edessä omaisuuden pakkailu pahvi- ja muovilaatikoihin sekä uuden asunnon perusteellinen siivoaminen. Työkaverin kanssa saatiin yhdesä illassa lähes kaikki tavarat pakettiin. Viikonloppuna vanhemmat saapuivat sitten auton kanssa ja päästiin aloittamaan tavaroiden raahaaminen uuteen kotiin. Samalla sitä haettiin myös tämä tietokone, jolla tälläkin hetkellä kirjoittelen. Tämän jälkeen sain juuri ja juuri kotini asumiskuntoiseksi kun tulikin jo reissu tänne Kuopioon joulun ja uuden vuoden viettoon, sukua ja kavereita näkemään.

Hyviä joulun loppuja & vuoden vaihteita kaikille.
Loppukevennyksiä kaikille laihduttajille: olen mässännyt ja makoillut koko joulun ja silti kilo katosi jonnekin. Että hauskaa teille niiden dieettienne kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti