11.8.2013

Opiskelusuunnitelmia: JLPT ja pääsykokeet

Tässä sitä taas ollaan, täynnä opiskelun intoa ja uuden tiedon paloa. Tai näin sopii toivoa, koska pääsykoeopiskelujen uudelleenaloituksen lisäksi aloitin uutta projektia, jonka deadline on vähän lähempänä: JLPT.


Aloitin muun muassa Aasian pääsykokeisiin opiskelun ensi vuotta varten. Ainakaan ei voi sanoa, että olisin liian myöhään liikenteessä. Täytyy vain toivoa, etteivät pääsykoekirjat pääse vaihtumaan. Mutta kuten päätin jo aikaisemmin, tällä kertaa pääsykokeisiin opiskelu alkoi jo heinäkuussa (viime vuonna aloitin lokakuun tienoilla). Päätin aloittaa lukemalla historian kirjan läpi, kukin luku kahdesti putkeen ennen seuraavaan lukuun siirtymistä, ja tekemällä kieliopista muistiinpanot - yksi luku per päivä. Joka toinen päivä historiaa, joka toinen kielioppia ja aamulla pikakertaus edellisestä päivästä ennen seuraavaan siirtymistä. Tosin niinä päivinä kun on vapaata töistä voin ihan hyvin opiskella sekä historiaa että kielioppia.

Kunhan on historia luettu läpi, alan lukijakommentin suosituksen mukaisesti kahlaamaan kirjaa läpi hakemiston mukaan. Kerran tai kaksi viikossa päivä ilman opiskeluja, ainakin näin alkuvaiheessa, ettei ala tulla historiat ja kieliopit korvista ulos. Tässä siis alkusuunnitelmat. Paljon kutkuttaa käydä lueskelemassa tämän vuoden opiskelijoiden kirjalistoja ja hankkia niitä jo nyt, mutta jospa saisin pidettyä kiusauksen kurissa - sitten vain harmittaa turhat ostokset, jos päästessäni opiskelemaan oppikirjat on jo vaihdettu uusiin. Ja nyt pitää vielä ensin keskittyä pääsykoekirjoihin. Kirjahyllyni Genji Monogatarit sun muut tosin ovat vähintäänkin yhtä suuria häiriötekijöitä, nostalgiamangoista puhumattakaan!

Lisäksi olen päättänyt ottaa ensimmäistä kertaa osaa JLPT-kokeisiin tänä vuonna. Ilmoittautuminen alkaa ihan kohta, joten tässä alkaa olla pientä kiirettä päättää, pelaanko varman päälle osallistumalla helpoinpaan eli N5-tason kokeeseen vai selviäisinkö N4-tasosta kunnialla. Ainakin kanjeja pitää opiskella ja painaa mieleen ahkerammin. Samoin taivutuksia ja sanastoa pitää kerrata, peruskielioppi taas hieman pelottaa, koska en tiedä varmaksi, mitä kaikkia rakenteita N4-kokeessa pitäisi osata. Nyt siis suunnitelmissa kerrata kanjeja minkä ehdin, ahmia uutta sanastoa ja aina välillä livahtaa nettiin etsimään vinkkejä, joiden perusteella voisin päätellä, ehdinkö omaksua tarpeeksi tietoa joulukuuhun mennessä että N4 menisi hyvin läpi.

Pitänee myös harkita uusien silmälasien hankkimista. Meinaa olla päänsärkyä, jonka olen huomannut voivani välttää olemalla töissä ja kotona aina osan päivästä silmälasien kanssa ja osan ilman, vaihdellen noin puolen tunnin välein. Se alkaa kuitenkin olla rasittavaa -  varsinkin, kun ennen lasien hankkimista päänsärkyä ei ollut juuri koskaan. Sitten yhtäkkiä tulee käsky pitää laseja joka päivä ja päänsäryt alkavat, jes. Eikä ilmankaan enää meinaa pärjätä. Tosin voinen tästä syyttää itseänikin kun en laseja hankkiessani kertonut lukevani ja olevani tietokoneella erittäin paljon?

4 kommenttia:

  1. Sinähän olet ajoissa aloittanut opiskelun! Rukoilen kameilta puolestasi, etteivät ne uuliopiston sedät ja tädit olisi niin kenkkuja, että menisivät vaihtamaan kirjat uusiin.

    Jos sinua helpottaa, suosittelen lämpimästi tekemään ns. omia esimerkkejä suomen kieliopista. Keksi kaikenlaisia sanoja, pilko niitä ja taivuttele eri sijamuodossa. Keksi omat permitiivi-, ekstentiaali- ja intransitiiviset blablalauseet, jotka vaikka liittyvät johonkin suosikkimangahahmoosi. Kirjoita koko kielioppi uudelleen käyttäen näitä "tehtäviä" + kirjoita hienot termit erivärisillä kynillä. Kirjoita johdoksista runoja. Lyijyä ja paperia siinä kuluu HIRVEÄ määrä, mutta on kuule sen kaiken arvoista - en nimittäin usko, että kovinkaan monella jää niin paljon termejä yms. mieleen vain lukemalla niitä kilometrinpituisia listoja läpi.

    Historiassa kannattaa todellakin lukea kirjaa mainitsemallasi tavalla. Jos vielä uudet muistiinpanot jaksat rustasta, suosittelen kirjoittamaan käsin ja listaamaan asiat maaosien ja aikakausien mukaan. Erikseen kannattaa tehdä vielä väestönkasvuun yms. liittyvät TYYLSÄT plörinät. Viime koe osoitti, että tulevassa pääsykokeissa voi olla kysymyksiä vaikka rautateiden pituuksista.

    Jos jaksast tehdä tämän kaiken vaivan, niin luulisin sinun olevan vahvoilla. Kokemuksesta voin sanoa, että kyllä nämä pelkän ulkoapänttäämisen päihittävät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olo on semmoinen että pakko aloittaa ajoissa. :)

      En viimeksikään olettanut, että vain lukemalla saisin mitään päässäni pysymään noista kieliopeista. Tein rimpsukaupalla muistisääntöjä, jotka on helppo pitää mielessä (sääli niitä, jotka opettelivat vaikkapa foneettiset määritelmät vain pänttäämällä). Olen miettinyt etsiä kirjoista monipuolisia tekstipätkiä ja analysoida ne, mutta kieltämättä voisi sitä tekstiä itsekin tuottaa.

      Joo, ne osaavat tehdä aika monenlaisia ja jotenkin turhan tuntuisia kysymyksiä, joten kuvatekstejäkään ei uskalla jättää pänttäämättä.

      Kiitoksia kannustuksesta. :)

      Poista
  2. Opiskeletko omatoimisesti itse vai käytkö/kävitkö jotain kursseja?

    Onnea kokeeseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloin lukemaan japania omillani ja 2.5 vuotta opiskeltuani Kuopiossa alettiin opettaa sitä Kansalaisopistossa. Siellä kävin joitakin vuosia kursseja kunnes kaikki oli käyty läpi ja nyt olen taas joitakin vuosia lukenut omillani. :)

      Kiitos.

      Poista