8.6.2013

Pelottavan helppo alku

Maanantaina se sitten alkoi: hurja kanjien opiskelu ja säälimätön itsensä ruoskiminen kunnes kanjit painuvat selkäpiihin saakka! Tahti on ollut miettimäni 5 uutta kanjia päivässä, mutta tuntuu aika kevyeltä ainakin vielä tällä hetkellä. Melkein olen harkinnut josko yrittäisi opetella enemmän kerralla, mutta sitten burnout luultavasti iskisi kertausviikoilla niin pahana, ettei siitä ihan heti jaksaisikaan enää jatkaa. Työtkin kun alkavat syödä aikaa pikku hiljaa; ensimmäinen työpäivä oli tiistaina.

Haters goinna hate. Jotkut nyt vaan oppii niitä kanjeja.

Myönnettäköön, että olen hieman laiskotellut - en olekaan jaksanut tehdä flashcardeja uusista kanjeista. Jokainen uusi ja vanha merkki on kuitenkin kirjattu kanji-vihkoon ja lisätty iKanjin muokattuun kertaussettiin. Nyt plakarissa pitäisi olla kaikki Japanissa ensimmäisen luokan aikana opetellut kanjit sekä pieni läjä muita kanjeja - yhteensä 128, iltaan mennessä 133.

Flashcardien sijaan olen alkanut miettiä, josko ottaisin vain toisen pienen vihkosen ja keräisin siihen kunkin kanjin tiedot... tai jotain. Alkaa olla nimittäin jo aikamoinen pino noita flashcardeja vaikken uusia kanjeja ole flashcardeiksi vääntänytkään. Johonkin haluan käsin kirjoittaa kanjien lausuntatavat ja kanjiyhdistelmiä ylös vaikka iKanji näyttäisi riittävän siihen, että muistan piirtojärjestykset aika hyvin (suurosa menee jo luonnostaan vanhan tietämykseni pohjalta). Merkitykset takoutuvat nekin hyvin mieleen kun kertailee iKanjilla, kirjoittaa vihkoon ja käyttää lauseissa. Ideoita flashcardien korvaavasta metodista saa heittää. Miten Sinä olet opiskellut ja/tai opiskelet kanjeja?

Näin unta, jossa löysin valtavan, sokkeloisen ja täyden divarin. Pengoin sitä tuntitolkulla kunnes löysin pari mielenkiintoista kirjaa sekä (myös IRL etsimäni) japanin opiskelijoille tarkoitetun tekstikokoelman pilkkahintaan. Uni oli kyllin vakuuttava, että olin useamman päivän ihan taivaissa kunnes sitten tajusin että ei helkkari: en ole ikinä oikeasti ollut sellaisessa divarissa taikka tehnyt niin hienoa löytöä. Pahus. IRL kun tuo tekstikokoelma meinaa käytettynäkin ja netin syövereistä etsittynä maksaa 40-50e jos en ihan omiani muistele.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti